Koko ikäni-, mutta kuumemmin neljä vuosikymmentä, Kaarina uurastin kaikkeni peittääkseni pelkoni. Välillä tarvitsin siihen lääkkeitä ja sairaalahoitoa, mutta pelkoni piilo numero yksi oli jumala. Olin sitkeä naamioimaan jumalalla pelkoni pois tuntumasta. Puuhasin ja askartelin jumaluudelle.

Osallistuin seurakuntatyöhön monin tavoin. Polvistuin lattialle kokouksissa, huudahtelin herra jeesusta ja kiitos kiitosta, todistin, ripittäydyin, lauloin "Herramme tulee"-laulukirjasta, jonka kanteen oli kullatuin kirjaimin painettu nimeni, halusin ja sain upotuskasteen järvessä.

Uhrasin seurakunnalleni selvää rahaa, vaikka perheeni talous oli kireähköä. Uhrasin  itselleni ostamani mekkokankaan. Neuloin jumalan työhön sukkia, lapasia, huiveja... Virkkasin jumalalle, pelkoni haihduttajalle. Uskoin vankasti, että jumalani takana pelko pysyisi voitettuna, lopullisesti näkymättömissä.

Kävin sairaaloissa ja vanhainkodeissa katsomassa tuttaviani ja tuntemattomampiakin. Koetin kylvää sanan siementä joka puolelle, aina lievästi kehitysvammaisiin asti. Uskovaisiin ylläpitämäni kirjeenvaihto oli laajaa ja osin kuumanpuoleista. Etäisimmät kirjekumppanini asuivat Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Yritin olla hyvä ihminen tullakseni jumalan valituksi. Aivoni muodostivat loputtoman määrän rukouksia, joista osan suuni purki kuuluville.

Vanhuuden heikkoudessani uhrasin Rukouspalvelu ry:lle, sillä en tuntenut jaksavani enää riittävästi rukoilla. Tilisiirtoihin jo huononäköisenä kirjoitin hellyttäviä itseni muistamisvetoomuksia, vaikka lomakkeissa sanottiin selvästi etteivät tiedonannot välity maksun saajalle.

Viimeinen naamioni oli jumala. Sen riisuin itse viimeisinä elinviikkoinani, tuntiessani lopun tulevan. Naamioni takaa paljastui verisen raaka pelko, se, jonka kanssa sinuiksi tulemista olin vuosikymmenet vältellyt. Mielessäni olin suunnitellut, että lopun hetkillä olisi jumalani suoman turvan ansiosta rauhaisaa. Toisin kävi: Pelkoni voitti uskoni, jolloin huolella rakennettu lumilinnani suli rapakoksi.

Miete: Mikäli ihmiset eivät voisi kuolla, silloinkin olisi papeille töitä. He keksisivät käsitteen kuolema ja ohjaisivat kilvoittelemaan sitä kohti.