Kesä. Suo piti saada kuivaksi. Ei ainakaan suunnittelijoiden vähyyteen hanke olisi kaatunut: neljättäkymmentä pomonitua ja puolenkymmentä opettajaa takasivat sen.

Vaaituskonetta osattiin jo käyttää, samoin täyttää pöytäkirjaa. Opettajat alkuesittelivät tehtävän luokassa. Sitten painuttiin kenttähommiin suolle.

Ajettiin kompassilinjat, joille perustettiin määrävälein vaaituspisteet. Hästättiin koneen ja lattarien kanssa. Pidettiin pöytäkirjaa. Käytettiin suorassia. Merkittiin ja hoopoiltiin muuten. Syöpäläiset olivat harmina.

Mentiin kasarmille laskemaan.

Lopulta kaikkien käsissä oli kartta, johon oli merkattu kuivattavan suon korkeuspisteet. Tehtiin ryhmittäin koko tehtävästä suunnitelmat. Ojalinjakartat siirrettiin kilmuille. Jokainen ryhmä esitti omansa.

Kun kaikki oli esitetty, johtajaopettaja Nalle heitin näytille ikiomani ja sanoin: - Tähän pitäisi pyrkiä.

Välittömästi nousi oppilaiden käsiä pystyyn. Joukossa oli suoväkeäkin. Esitettiin muutoksia. Nalle kestin pari muutosta. Käsiä oli pystyssä. Nalle tempaisin kilmuni heittimeltä. En katsonut väkeen tuumatessani: - No niin , otamme tästä valokopiot kaikille!

Se oli Nalle merkkini: kädet alas tai käyttäytymisnumerot alas.

Suolle. Ojalinjoja ajettiin, kepitettiin. Vesiputrakon vieressä: - Ei viedä ihan avoveteen kiinni, eihän se lumpeenlehtien varassa kaivinkone kestä.

Lounastulilla. Asiaa ja huulenheittoa. VeeJii tolitin: - Se on murikat niin, että kaivinkonemiehestä riippuu, virtaako ojissa vedet vai ei.

Puhuttiin keittämisestä ilman metalliastiaa. Joku pani malliksi maitopurkin kannon päälle tuleen.  Siinä oli pari desiä maitoa. Purkki paloi vain maidon yläpintaan asti, alapuoli jäi ehjäksi.

Keittämiskonstit lisääntyivät. Joku sanoi onnistuvan muovipussissa. Joku paperipussissa. Kumikengässä. Tuohitorvessa.

Kepit saatiin kohdilleen. Valmiita ojia ei koskaan nähty.

 

Tokaisu:

Uskontoon sitoutuneet ajattelevat että heidän kuvitelmansa ajattelisi.