Matkustettiin junalla. Lienee oltu Pyhäjärven Ol. Yhteiskoulun b-luokkalaisten kanssa menossa satamaan, josta piti alkaa laivaristeily valtamerellä. Oltiin ehkä etelän lämpimässä maassa tai Suomessa.

Istuin yksinäni penkkiryhmässäni, ehkä koko vaunussa. Halusin junassa enemmän etupäähän. Kipusin vaunun katolle. Ilmavirta tuntui lievänä huminana, aurinko paistoi. Seuraavana oli tavaravaunu, johon oli sijoitettu kaksi vaaleaksi maalattu Logliftia, puutavara-auton kuormainta. Taiteilin kuormainten selkämyksiä pitkin seuraavan matkustajavaunun katolle. Radasta lähti lievä kolke. Tallustelin katolla vaunun päähän, junan keulaan. Istuuduin. Joko juna oli pieni tai minä olin iso, mutta jalkani roikkuivat molemmin puolin vaunun kyljillä. Katselin radan soljumista vaunun alle.

Lähestyttiin pääteasemaa. Juna kulki isoja kolinoita pitämättä katuja pitkin. Halusin vaunuuni. Hivuttauduin vaunun katolla ja kuormainten selkämyksillä tavaravaunun päähän. Juna joutui hidastamaan vauhtiaan kääntyessään katujen risteyksessä oikealle, jolloin näin tilaisuuteni tulleen. Laskeuduin kadulle kävelemään.

Heti saavutin junan veturin, se kiihdytti. Veturi oli teollisuustraktorikokoa, sen yhdelle henkilölle suunniteltu koppi oli katostaan leveämpi kuin ikkunoiden alaosan tasosta. Koppi oli siniharmaa väriltään ja sen ulkopuolella oli tummansinisiä teräksisiä umpipilareita tukirakennelmina. En uskaltanut jättäytyä vaunun vierellä juoksemaan, vaan nousin veturin takaosan astimelle ja tartuin vasemmalla kädelläni siniseen pilariin. Pilari oli öljyinen ja nokeutunut. Käteni likaantumisen hyväksyin, mutta yritin varoa likaamasta housujeni lahkeita, välillä katsoin alaspäin etteivät lahkeeni olisi kiinni pilarissa. Veturin kuljettaja oli myötämielinen kyydin otolleni, tuumasi lohdutuksekseni ettei enää ollut pitkä matka. Veturin päällä kyytiä ottaessani ensimmäinen matkustajavaunu ja tavaravaunu olivat kadonneet näkymättömiin. Edelleen ilman isompia jytinöitä rullattiin mukulakivi- ja asvalttikatuja. Mentiin yhden kivistä rakennetun kaarisillan ali. Noustiin asvaltoitua mäkeä, jolloin koetin katsella jättäisivätkö junan pyörät siihen jälkensä; toisin paikoin pyörien kiskoilla pitävä olake painoi uurrettaan, toisin paikoin ei jäänyt jälkeä.

Pääteaseman halliin tultiin melkein kuin isomman hotellin aulaan. Aulassa ei ollut runsaasti korkeutta ja se oli puolitehoisesti valaistu. Veturinkuljettaja hyppäsi asioimaan oikealla näkyvään avoseinäiseen asioimistoon, ja hän käski minua ajamaan junan perille. Näin edessäni kolme oviaukkoa. Valitsin vasemmanpuoleisen ja ryhdyin pujottelemaan junaa siitä sisään. Kuulin veturinkuljettajan kiellon. Peruutin letkan oviaukon takaisesta aulasta takaisin. "Mihinkä tämä sitten viedään", kysyin. Veturinkuljettaja viittilöi keskimmäistä oviaukkoa kohti. Vedätin äänettömästi veturilla vaunuletkaa keskimmäisestä ovesta sisään. Tultiin komeaan ja korkeaan saliin, hienoon kuin jossain linnassa. Vedätin junaa kohti salin perällä olevaa ovea, josta mentyäni tulin toiseen hienoon saliin. Vasta kolmannessa salissa arvelin koko junan olevan saleissa ja pysäytin veturin.

Etsiskelin takahuonetta. Löysin lavuaarin ja sen yläpuoleisesta rompekaapista kummallisen saippuan. Rasvanokista kättä pestessäni mieltäni painoi kiire; ettei vaan juna ennättäisi matkatavaroineni kadota.

Kädet märkinä syöksyin saliin. Riensin vaunulleni. Vaunu oli kaikesta tyhjä. Sain kuulla, että ylimääräisiä tavaroita oli myytävänä salin laidalla töröttävässä lauhkassa. Rynnistin sinne. Lauhkan sisällä oli sysipimeää. Siellä joku työnsi vahingossa astianpesuharjan suuhuni. Tunsin jatkuvasti lipeän maun suussani. Hankkiuduimme harjan suussani pitäjän kanssa ulos, salin valoisuuteen. Vasta siellä ämmä tajusi kiskaista astiaharjan pois suustani.

Taapin toiseen saliin. Näin siellä Pyk:in b-luokan tyttöjen lajittelevan vaunuista tuotuja vaatteita. Tytöistä toinen oli Raija. Ne tekivät inventaariota juuri minun vaatteistani. Raija viikkasi rättejäni ja pani niitä muovikassiin. Välillä Raija nuuhkaisi kerrastoani ja sanoi: "Haisee ...alle." Kysyin Raijalta mille haisee ja hän sanoi painokkaammin: "Haisee ihan munalle." Sitten toinen tyttö kuulutti montako kappaletta oli mitäkin, ja Raija kirjoitti valkoisen harvakuteisen villapaitani olkavarteen sinimusteisella kynällä määrät. Yritin häntä häkästää olemaan kirjoittamatta, ettei tärvääntyisi hyvä villuri. Mutta saatoin vain jäädä toivomaan, että muste olisi ajan kanssa itsestään katoavaa.

Tinkasin tytöiltä ryysyjäni itselleni. Seisoin niiden edessä pitkässä alusvaatekerrastossa. He kieltäytyivät antamasta rättejäni ennen kuin ne olisi inventoitu. Suostuivat sitten luovuttamaan minulle osan vaatteistani, yhden muovikassillisen ja radionauhurini.

Vaatekaupan muovikassillinen kuteita ja radionauhuri kädessäni siirryin toisaalle pukeutumaan.

 

Miete: - Kävin kasvihuoneessa. / - Millaista siellä oli? / - Ilma ei ollut raikasta. Halusin ulos.