Kevättalvea. Koulun piha osin jäässä, osin sula.

Konehalli. Herra Huu istuin viisisatasen Valmetin kuskinpukilla. Traktoriin oli kytketty puulaitainen peltipohjainen peräkärry. Kaarihallissa olimme me pari muutakin oppilasta, juttelimme.

Talonmies Pussinen pölähdin kaarihallin pikkuovesta sisään. Rupesin aukomaan isoja pariovia.

Pussinen olin lyhyt kapearakenteinen, mutta jäntevä mies. Ikäni hipoi neljääkymmentä. Parransänkeni oli sillä kertaa pitkä. Minulla oli pilkettä silmissä, kuin pienen luokan konnalla.

Pussinen huikkasin Herra Huulle: - Siinähän istuu kuski valmiina. Aja ulos! Ja hypätkää te toiset kärriin.

- Pitäskö tämä viedä johonkin?

- Aja ulos. Haetaan yks roskanpolttoastia.

Me joutilaat oppilaat nousimme kärryyn. Herra Huu röläytin Vallun käyntiin ja ajoin pihalle. Ovella Pussinen huusin: - Pysäytä siihen! Panen ovet kiinni ja tulen mukaan!

Herra Huu nyökkäsin. Pussinen kömmin kyytiin. Me kärryssä olijat kyhjötimme matalina laitojen vierellä. Pussinen öykähdin: - Aja etupihan puolelle, työkaluvarastolle!

Herra Huu jyristelin rauhallisella nopeudella. Huoltohallin kohdalla panin kakkosen sisään. Valtsussa olivat lumiketjut päällä, ne pitivät kilinäänsä. Piti pikkuisen mutkitella ja kiertää koulun nurkka. Oltiin työkaluvaraston edessä. Pussinen viittilöin taaempaa päätyä kohti ja sanalsin: - Peruuta tuonne päätyyn!

Herra Huu kurvasin päädyn seutuvilla oikealle ja oikaisin yhdistelmän jotakuinkin suoraksi. Haeskelin pakkia. Löytyi. Herra Huu käännyin katsomaan taakse päin. Oppilaat olimme matalina, mutta Pussinen nousin seisomaan kärrissä. Pussinen katsoin peruutussuuntaan, halusin nähdä paremmin.

Herra Huu peruutukseni oli äkkinäistä, tapahtui nytkähdellen. Joka nytkähdyksellä Pussinen heilahdin. Näytti kuin Pussinen olisi ollut hevosmies ilman suitsia. Herra Huu mielestäni kärry ei osunut kohdalleen. Pussinen huomasin saman ja huusin: - Anna olla! Kannetaan! Eihän tuosta ole kuin muutama metri!

Herra Huu minulla oli toiset suunnitelmat. Meinasin uusata. Yritin oikaista nopeasti virheeni. Yhdistelmä oli juuri pysähtynyt viimeisimmästä peruutusnytkähdyksestään, kun sain ykkösen silmään. Lisäsin kaasua ja nostin tottumattomasti kytkimen. Ketjutassut pitivät. Traktori teki pienen syöksyn eteenpäin.

Yhdistelmä oli taas oiennut ja pysähdyksissä. Herra Huu katsoin taakseni ja säikähdin näkemääni. Hevosmies lojotin pitkälläni. Lähellä oli etten sujahtanut perälaudattomasta kärrystä maahan asti. Herra Huu aprikoin oliko käynyt miten.

Pussinen kiroilin pystyyn noustessani. Herra Huu huoahdin, ei ainakaan luuvaurioita. Liekö jäntevyytensä pelastanut? Pussinen tapailin vielä hevosmiesasentoani. Silloin Herra Huu äsähdin: - Istu!

Pussinen laskeuduin kyykkyyn ja pitelin toisella kädelläni laidasta kiinni.

Herra Huu toinen peruutusnytkyttelyni onnistui. Nostimme porukalla ruosteisen roskanpolttoastian kyytiin. Pussinen halusin itse ajaa traktorin määränpäähänsä. Sanoin saavani yksinäni kuormankin alas.

Meille oppilaille ei jäänyt muuta tekoa kuin kävellä lähimmästä ovesta majoitustiloihin.

 

Tokaisu:

Uskovaiset ajattelevat, että "voima ylitse muiden" on nimenomaan juuri heitä varten. He kuvittelevat voiman seuraavan heidän tekemisiään jatkuvasti. He ovat mielestään kuin pienet lapset vanhemman silmälläpidon alaisena maapallon leikkikehässä. He kuvittelevat itsensä vähävoimaisiksi ja luottavat voiman ylitse muiden suojeluun. He eivät uskalla ajatuksissaankaan pullikoida vastaan, toi sitten iso voima tullessaan mitä tahansa.

Uskovaiset ajattelevat, että voima ylitse muiden johtaa kaikkia tapahtumia heidän järkeään suuremmalla järjellä. Uskovaiset eivät uskalla irtautua uskonto-huumeestaan silloinkaan, kun tapahtumat näyttävät tapahtuvan mielipuolisella logiikalla.