Caterpillar-merkkinen pyöräkuormaaja keräili kesäpukeisen omakotikeskittymän viereltä maita kauhansa täytöksi. Se toksi peltomaisella alueella sinne tänne, hamuten ruokamultaa yhteen kauhalliseen. Kävelin katua hyvinhoidetulta taloalueelta poispäin. Pyöräkuormaaja seurasi minua touhussaan takaoikealla.

Sitten Katsa siirtyi uhmakkaasti kaasutellen perääni kadulle, jota viuhdoin eteenpäin ajoradan oikeaa laitaa, vierellä oli jalkakäytävä. Kone jyristeli nytkyen ja äänestään kuuluivat työskentelyheijaukset. Selkäni peilasi masiinan ohjaajan kuvan aivoihini. Ihmettelin, miksi sen piti vielä tällaistakin yrittäjyyttä kokeilla, vanhoilla päivillään. Vaivihkaa kurkattuani huomasin, että se oli saanut koottua tolkuttoman kuorman kauhaansa, jota tiputteli erissä yhteen kohtaan kadulle. Koneen kauhan nivelet kolkkivat ripausten tahdissa. Vaikka ajoradan varressa välillämme seisoi yksi henkilöautokin, keltainen järkäle tuntui möyrivän hyvin lähellä.

Yritin liikkua, mutta en voinut. Kone läheni yhä, en koettanut nähdä sitä enkä sen ohjaajaa. Aavistin jotain olevan päälläni ja katsoin ylöspäin. Lähellä huojui telaketjullisen puskutraktorin ärjyvä keula, jonka paksua teräsplootua oleva jäähdytysilmaritilä oli porattu täyteen pyöreitä reikiä. Nokkalaitos oli kuin takaa kaatumassa päälleni, jolloin näin kuluneen oranssinkeltaisen keularaudan mustan nimitekstin nurinpäin. Tiesin koneen vain pyöräkuormaajaksi, vaikka se muuna yritti näyttäytyäkin.

Leikkauduin pyörien väliin, jossa makasin vatsallani kuntan päällä. Edessäni näin silloin tällöin pieniä kirkkaan pakokaasun nostattamia pyörrepölähdyksiä. Oi ei! joko se taas aloitti tämän, ajattelin. Kuski hytkytteli kauhapainolla pyöräkuormaajaa, se keikkui edestakaisin etu- ja takapyörillään tehden hitaita käännöksiä. Täyttämäni tila oli tukalan ahdas; aina keikahduksen matalimmassa vaiheessa kuormaajan pohjapanssari painalsi selkääni, sopivalla, henkeä salpaamattomalla voimalla. Huusin saatanan ämmää ja perkelettä hukkumaan koneen meteliin. Yritin kääntyillä livahtaakseni, mutta aina oli rengaskumia edessä. Kuljettaja oli selvillä jokaisesta aikeestani.

Tiesin etten musertuisi yhdestäkään selkäni töytäisystä, mutta tiesin niiden myös jatkuvan. Solvauksia ja kirouksia syytäessäni ajoittain suorastaan ihailin taitoa, jolla se pompotteli terästonnistoa ylläni kuitenkaan lopullisesti litistämättä.

Tokaisu:

Kaikkeus: Säilyketörppö.