Olematon, vaikuttamaton, elämätön, kuollut. / Kaikki nuo haistapaskan sanat viittaavat johonkin. Haluaisin sellaisen sanan, joka ei viittaisi mihinkään.

Kuolema ilman kohdetta: Yleinen kuolema.

Minulla oli nimi elättinä.

Pääni sisällä asui loinen: Nimi.

En ollut ulkopuolinen, vaan pelkäsin tätä ihmisyyttä.

Olin. Ainakin minusta tuntui siltä. Mutta olinko sisällä?

Jos ei ole äärtä ei laitaa, niin onko sisus?

Olemmeko täytettä?

Olin äärettömyyden täyte. Melkein näkymättömän pieni herkkupala.

Emme pärjänneet sanoille.

Sanat olivat jo ammoin heittäneet meitä niskalenkillä ja tehneet selätyksen.

Vallan etuihin kuuluu opettaa kaikille sanat. Sitten on mukava käyttää valtaa sanoja pulppuamalla.

Vankeutta pidetään rangaistuksena. Entä sanavankeutta? Onko sanoihin sotkeutuminen elämän pituinen rangaistus? Piruuttammeko pistämme vahingon kiertämään?

Olemmeko masokisteja, kun emme eläessämme hylkää sanoja?

Eläin ihmisen nimellä.

Valta on uskon asia, eräs uskonto. Ihmisille.

Kaikkiin jymäytyksiin tarvitaan jymäytyksiin uskojat.

Yritämme sanoilla luoda järjestystä. Mutta eläin meissä pyrkii joskus pillastumaan.

Siinä vallat kumoutuisivat, jos maailman kaikki ihmiset pillastuisivat yhtä aikaa.

Kansalaisten toivotaan olevan rajoittuneita. Mitään ei pidä mennä huhtomaan pohjia myöten. Kansalaisia ohjaillaan päättäväisesti.

Yhteiskunnassamme kaikki tähtää siihen, että emme laajentaisi kolunkiamme ihmisyyden ulkopuolelle.

On ihmisyydellä vihollisiakin; monet niistä, jotka eivät usko sanoja.

Miksi typerä kapistus nimeltään kello voi pitää meitä orjinaan?