Sanoja keksittäessä on saattanut olla "mielessä" hyvätkin tarkoitukset. Mutta niillekin apajille hiippailivat ketut.

Kuinka kummallista. Että voi elää pelkästään pulppuamalla oppimiaan sanoja.

Sanat ovat huumeemme. Jos meidän pitäisi luopua sanoista, saisimme vieroitusoireita.

Vain sanaton elämä on luonnonehtoista.

Jos maapallo muuttuu elinkelvottomaksi, koko tuho on tehty sanoilla.

Kieli. Sekin kuin lumoava satu.

Eikö sinusta tunnu suorastaan pakottavalta tarpeelta uskoa kieleen?

Jos et usko sanoihin, et ole myöskään ihminen.

Jo pienelle vauvalle opetetaan sanoja. Se on ainut konsti varmistaa ihmisyyden jymäytyksen onnistuminen.

Kuta lumoavampi satu, sen enemmän sillä kootaan jonkun säkkiin koreita karamellipapereita, rahaa.

Sanankäytön mestari loihtii sadun lumouksen.

Ihmisyys on oikeastaan uskonto.

Jos ihminen ei usko mihinkään, hänet eristetään tai tapetaan.

Vain sanoilla voi rakentaa uskonnon.

Sanoilla voi uskotella. Mitä vain.

Mikä työ onkaan tehty ja tehdään vain sen vuoksi, että ihmiset uskoisivat ihmisyyteen.

Aina ihmisen liikahtaessa ihmisyyden kahleet helähtävät.

Lienee turvallisempaa helisytellä entiseen tapaan ihmisyyden kahleita. Vaihtoehto olisi syöksyä oman onnensa nojaan luonnon ehdoille.

Ihmisyyden kahleet tuntuvat ihmisistä pehmeämmiltä kuin luonnon kahleet.

Luonnon ehdot eivät kuvia kumarra eivätkä heikkoja sääli.

Ihmiselämästä selviää vähimmillä toisten ihmisten moitteilla uskomalla koko jutkautuksen.

Ensimmäisestä kuolemastani syntyi elämäni. Toisessa kuolemassani elämästäni jäi aluksi jäljelle raato.

Ihmisen raadon hävittäminen on perimmältään hygieniatoimenpide. Mutta uskonnon noitamenoihin vihkiytyneet suorittavat hygieniatoimenpiteenkin yhteydessä omat sanalliset rituaalinsa.