Me olimme kuka huonosti kuka hyvin nukkuneita. Eräät kymmenen pojan jonossamme murjottivat krapuloissaan ja jotkut hönöttivät humalan ja krapulan rajamailla. Meidän kaikkien vasemmassa kourassamme puristui harmaa saippuakotelo ja oikealla käsivarrellamme roikkui vaalea pyyheliina. Ylävartalomme olivat paljaat ja pukimenamme oli eri värisiä pikkuhousuja.

- Tupa yks, pesulle mars! hihkaisin niille. Ojentelin vielä kädellä suuntaa mihinkä olisi mentävä. Ne talsivat tuvastaan käytävän vastapuolelle. Menin perästä.

Me tartuimme pyöreän teräksisen lavuaarin hanoihin ja laskimme vettä. Avasin suuni:

- Ehei, ei tänne lotrautumaan ole tultu. Aikaa kymmenen sekuntia! Sitten jonoon eteeni.

Suljimme hanat heti ja kiirehdimme oviaukossa seisovan alikersantin eteen. Komensin:

- Tupaan mars! ja väistyin niiden edestä.

Käytävältä kuului: - Tupa kaksi... Jo huomenna osaisimme käyttäytyä aamupesussa oikein. Kiertäisimme lavuaarin kraanoihin koskematta ja asettuisimme poistumista varten jonoon. Viikon kuluttua jonkun meistä palttoutuneemmista tartuttua hanaan ja huuhtaistuaan kasvojaan se tulisi tuvassaan kuulemaan väeltä keljuilua aamupesun viivyttämisestä.

 

Hyörimme metallinhohtoharmaiden putkisänkyjemme ympärillä ensimmäisten armeijapetaustemme kimpussa. Olin tehnyt niille yhden punkan malliksi ja seurasin touhua.

- Mikä on alokkaan nimi? kysyin eräältä.

- Hyrinä, vastasin.

- Pitää vastata, alokas Hyrinä, herra alikersantti. Siis mikä on alokkaan nimi?

- Alokas Hyrinä, herra alikersantti.

- Teillä ei näy onnistuvan.

- No siinä, eikö vältä?

Käännähdin tuvan käytävän toisella puolella olevan punkkansa jo valmistaneen pojan suuntaan ja sanoin:

- Te siinä, mikä teidän nimenne on?

- Alokas Autiovaara, herra alikersantti! pamautin reippaasti.

- Alokas Autiovaara petaa Hyrinän punkan.

Itsetietoisuutta karehtien riuhtaisin Hyrinän sängystä päiväpeiton pois ja aloitin laskostamalla viltin oikoiseksi. Hyrinä katselin vähän nolona vierestä.

Korostin tupahengen tärkeyttä. Kavereita piti auttaa tarvittaessa. Tuvan väen täytyi vastata asioista yhteisesti.

 

Sisälläni siivottiin kevyttä iltasiivousta. Autiovaara olin saanut komennon toimia aluepalvelijana ja alueekseni oli sattunut meidän alikersanttien tupa. Keskeytin huoneen lattian lakaisun ja kysyin tupani ryhmänjohtajalta saisinko vaihtaa Aittolahden kanssa petipaikkoja. Vastasin että se kävisi jos Aittolahti siihen suostuisi.

- Herra alikersantti, minä kysyin jo, se sanoi suostuvansa.

- Kunhan olette lakaissut, niin mennään yhdessä Aittolahden luokse.

Me menimme. Ennen toiseksi yöksi yöpuulle asettumista Aittolahti ja Autiovaara, me, siirsimme petivaatteet uusille yösijoillemme. Aittolahti hymyilin meille muille tupalaisille vinoja hymyjään, Autiovaaralle se näytti neutraalia naamaa. Autiovaara köllähdin tyytyväisenä käytävän puoleisen seinän viereen, ykköstuvan ykköspedille.

 

Toisen päivän aamuna Hyrinä en taaskaan saanut petiäni määräaikaan alikersantin mieleiseen kuntoon. Touhustani tympääntyneenä alikersantti poistuin vilhakasti tuvastamme. Kohta koko komppania, katraamme viiletti mineriittipintaisen komppaniarakennuksen ympäri. Juostessa olivat vielä tasa-arvoisia eristäjä, merkonomi, varatuomari, laivalevyseppä, merkantti, metsuri, liukuhihnatyöntekijä, arkkitehti, harjoittelija, ylioppilas, autonasentaja, traktorinkuljettaja, ekonomi, maitoautonkuljettaja, sahatyöntekijä, maanviljelijä ja niin edelleen.

Autiovaara olin jälleen tehnyt petaamisessa huippusuorituksen tyynyn geometrisille kaarille taputteluineen, päiväpeiton tyynynaluslaskostuksineen, patjan tasaiseksi ja tiiliskivimäisille kulmille hiomisineen, joissa peiton ruutukuviot eivät kiertäneet sen paremmin pituus-, leveys- kuin pystysuunnassakaan. Siksi sain juoksukirmaisun päätteeksi jälleen komennon Hyrinän punkan sijaamiseen. Autiovaara näytti meistä tympääntyneeltä.

Päivemmällä meidät komennettiin valmistautumaan sulkeisiin.

- Mitä! alokas Hyrinällä kaikki takin napit auki. Komppania...! Panin ne jälleen rakennusta kiertämään, komensin takaisin tupiinsa ja annoin uuden valmistautumisajan, jotta Hyrinäkin kerkesin nappini kiinnittämään. Sitten kaljapullohartiaista, venähtänytnaamaista Hyrinää katsottiin tarkemmin silmiin. Sen silmät olivat kuin aina uneliaat.