Kuvittelin todellakin pääseväni ajamaan autoa.

Pitempi, onkimato-Hyrinä keräilin vinokattoisessa isohkossa sotilaskodissa pöytiin jätettyjä astioita. Työ oli helppoa, mutta minusta kuin jollain tavalla hävettävää, naisten hommaa.

Levyautomaatti tarjosi vähän väliä kuultavaksemme kehoituksia siitä, että sotilaiden, kansojen, maiden pitäisi panna pois tykkinsä. Katri-Helena pyyteli myös kapteenia kuuntelemaan sanomaansa.

Rakensin keräilyvaunuun pinoja teevadeista ja kahvileipälautasista. Kokoilin kahvikuppeja ja laseja kannelle ryppääksi. Nakkelin lusikat niitä varten varaamaani muoviseen ritilärasiaan. Servetit ja sokeripaperit pudottelin vaunun alakannella olevaan roskikseen ja samaan paikkaan kippailin täysimmät tuhkikset. Sotilaissa oli jonkin verran avuliaita. Me annoimme keräilijälle astioita käteen pöytien päistä, joista se muuten olisi joutunut niitä editsemme kurkottelemaan.

Hyrinä saatuani kuorman täyteen, työnsin vaunut heiluriovesta keittiöön. Siellä pylläytin roskiksen sisällön isoon roskikseen. Purin kärryistä lastin tiskipöydällä oleviin tiskilaatikoihin, lautastavaran omaansa, jossa ne jäivät ritiläköissään pystyhköön asentoon, kupit ja lasit omaansa ja lusikkarojun omaansa.

Alokas Pajukoski nostin teräksisen kuvun, asetin lautasia täynnä olevan alustan paikalleen ja painoin kuvun alas. Punalsin säätimestä ajan ja tökkäsin käynnistysnappulaa. Metos alkoi pestä humputtaa.

Keski-ikäinen vihreä sisar porhalsin ovesta keittiöön. Alokkaat näyttivät minusta jotenkin surkeilta. Pesijä oli riisunut yläpäänsä verkkopaitasilleen, muuten ne olivat tavanomaisessa sunnuntaiasussaan. Arvelin, että ne kaipaisivat piristystä. Siksi komensin:

- Nyt pojat kahville.

Hyrinä ja Pajukoski, meistä sotkukomennon ainut hyvä puoli oli, että sai ilmaista kahvia munkin kera.

Sisar, minun oli jouduttava kiireisesti tiskin taakse myymään, mutta nopeasti nostin niille kuppiparit apupöydälle, sieppasin vanerisesta laatikosta lautaselle pari munkkia, sokerilaatikosta koppasin makeat ja jääkaapista kermapurkin. Kaatelin kupit täyteen, ja ennen saliin rientämistäni sanoin niille:

- Herrat on hyvät.

Kahvia ryyppiessämme Hyrinä taivuttelin Pajukoskea vuorostaan salin puolelle. Jepiköin ensin vastaan, mutta taivuin lopulta Hyrinän tahtoon.

Pajukoski puin takkini, tartuin vaunujen kahvaan ja menin saliin. Hyrinä jäin pesemään astioita.

Niin, Hyrinä luulin pääseväni ajamaan autoa. Minulle nimeltä tuntematon alikersantti tepasteli toista tuntia sitten ykköstupaamme ja kysyi, alikersantti Jaarala kysyin löytyisikö alokkaista ketään ajokortillista, olisi yksi kuljetustehtävä. Hyrinä sanoin minulla olevan kortin ja olin utelias tietämään millaisen auton ajamisesta oli kyse, koska minulla oli vain henkilöautokortti. Jaarala totesin alokkaan ajokortin olevan aivan riittävän. Hyrinä tenttasin vielä, mistä auto pitäisi hakea. Jaarala vastasin, että no se selviää aikanaan. Hyrinä suostuin vapaaehtoisena kuljetustehtävään. Jaarala sanoin alokkaalle, että sen pitäisi ilmoittautua sotkussa emännälle ja käskin sitä odottamaan tuvassaan kunnes olisin pyörähtänyt jostain muualta toisen vapaaehtoisen. Hyrinä tajusin vasta silloin, mikä oli homman nimi. Näin Aittolahden myhäillen virnistelevän minulle, virnistelin sen tyhmyydelle.