Vaikka aurinko lähetti vain pienen murto-osan lämmöstään maalle, sekin sai kansan hikoilemaan. Olin istahtanut matkustajien joukkoon bussin kannettavaksi. Joku nainen maailmassa saattaisi kutsua minua jopa miehekseen, mutta toimeentuloni takaajan mielestä minun pitäisi vielä kulutella aikaa, ennen kuin täyttäisin miehen reiän. Joka tapauksessa olin päivän määräurakkani huhkinut ja vapaalla. Tukkani oli hartaudella suittu kohdalleen, osapuilleen hiuksen nuukuudella. Hampaissani loisti vasta uusittu hohto, vesi tuoksui leuastani, suihkeet kainaloistani, sukkani olivat hajuttomat, kenkäni kiillossaan ja päälläni tiptop-prässit.

Soratien pätkä päättyi, auto kääntyi T-risteyksessä vasemmalle. Istuin vasen jalka oikean päällä, vasen käsi vasemman jalan päällä ja tuijotin lasin läpi etuoikeaan. Näin kodikkaan kerrostalokaksion. Seisoin keittiön oviaukon täyttönä. Misu asteli reippaasti, silmät vilkkuen, missinkasvot hymyssä ja tummanruskea puolipitkä tukka heilahdellen minua kohti. Paljaat rinnat löivät tahtia. Kun se sai tuotua siroutensa eteeni, se sanoi: "Noh, siirry. Nyt varmasti..." Hörähdin kun sain kopattua sen käsieni väliin. Misu alkoi rimpuilla ja yritykseni meni leualle, jossa sillä on aavistus väkäisyyttä. Kohta se kuitenkin taipui. Korpi katkesi peltoon, pelto omakotiasutukseen, pian olin kerrostalojen välissä.

Joutuisin odottamaan pitkän toistatuntisen. En halunnut vanheta linja-autoasemalla, vaan siirryin kadulle. Hitaahko jaloitteluni lähensi toria, vaikken nimenomaan sinne suunnannutkaan. Toisaalta odotin ajan kulumista, toisaalta minua kirppuilutti sen nopea kuluminen. Kaduilla pörräsi monen väristä kimalaista: punaista, sinistä, keltaista..., joukossa joku raitakylki-Transitti ja keltakilpistä murretunvihreätäkin. Jalankulkijoita ei ollut ruuhkaksi asti. Seinä jatkui seinänä, paitsi risteyksissä. Ennen toria alkoi kaikua jostain etuoikealta musisointia, kulkiessani se voimistui. Erään poikkikadun kohdalla ääni kuului melko kirkkaana, vaikka sen alkujuuri lymysi piilossaan. Kitarat säestivät laulua, joka raikui sekä matala- että korkeaäänisistäkin ikäänkuin yliyrittävänä kimityksenä. Risteyksessä tuokioksi sanat selkenivät: "... nääntyvä, janoava, Tullos ja voimia lähteestä juo Rahatta, ilmaiseksi!" Tänään on tärkeämpääkin, hymähdin sisälläni.

Pöytiin nojailijat ja niillä istuskelevat olivat jakautuneet kahteen ryhmään, etäälle toisistaan. Enemmistön joukossa joku miekkonen tenttelehti epävarmasti. Puiden reunustamalta aurinkoiselta aukiolta puuttuivat pulut. Maijan pysäkissä tinanappipari seuraili tilannetta. Kutjuaja kaivoi halkiotaan ja alkoi lorotella menneen merkiksi. Se piti pöydästä kiinni. Lähempänä olevat vetäytyivät. Tytöt vilkaisivat pikaisesti ja käänsivät katseensa, pojista ja miehistä jotkut seurasivat. Maija nousi pähkylätehtaiden välistä reunakiveyksen päälle ja ulvahti mukuloita myöten paikalle. Jatkoin pysähtymättä, ei haluttanut seisahtua sille torille.