Lauantai. Huhti pakkasin olkalaukkuuni erittäin hyväkuntoisia armeijan saappaita. Olin käärinyt ne eilen muovikassin sisään.

- Saas nähdä miten jätkän käy, sanailin Aittolahti.

- Miten tässä nyt enää kävisi?

- Lähtiessä tehdään pistotarkastuksia kasseille.

- Mitä sitten. Jos katsoo kassiin ja kysyy, niin kyllä multa syy löytyy.

- Kelpaisko tuo. Ne on monet juitsut nähneitä.

- Kukaan ei ole kieltäny kenkien kotona käyttämistä. Jos huomataan, niin tuon takaisin ja yritän seuraavalla lomalla uudestaan.

Ainoa hankaluus olikin juuri siinä, että saappaat huomattaisiin. Silloin ne olisi tuotava takaisin, kun piti varautua siihen, että vastaanottava alikessu saattaisin tarkastaa kassin ja ei tiennyt, olisiko lähtötarkastuksen kihoina liehuvista alikessuista joku palatessa päivystäjänä. Huhti olin joutunut jo melkein pari viikkoa piilottelemaan huonoja kenkiä pelossa, että kaappi syynättäisiin tarkasti. Sitä en uskonut, että tarkastuksen pitäjä saappaat löydettyään saisi päännouseman rynnätä komerolleni, josta löytyisivät vielä toiset.

Ne olivat nuohonneet minut perusteellisesti. Sisäpintani olivat läpäisseet käskijöiden sormillapyyhintäkokeet. Lattioillani seisovat pöydät, tuolit, sängyt, toimiston kirjoituspöydät, rulolaatikostot, hyllystöt olivat pölyvapaat. Olin pidättänyt nauruani harjojen kutituksessa. Pyttyni ja lavuaarini oli pantu hohtamaan ja tuoksumaan. Kalusteisiini kuuluvat vaneriset päälleen käännetyt katkaistut särmäkartiot typöilivät roskista tyhjinä. Ikkunoistani näki hyvin ulos. Olin tuntenut luutut lattioillani ja nähnyt sangoissa likaiseksi muuttuvat vedet, joilla oli huuhdeltu viemäreitäni. Lattiani loistivat kiillotusmersun jäljiltä.

Nimeni oli Mersu ja ne säilyttivät minua siivouskomerossa. Olin kuin kaksipuoleinen hirsipuu. Kun ne olivat halunneet kiillottaa lattioita tehokkaasti ja nopeasti, kaksi niistä oli tarttunut vetovarteeni ja yksi oli astahtanut lattiaa laahaavan, paksulla kiillotusvaatteella ympäröidyn, poikkiparruni päälle kyydin ottoon.

Me lomalle lähtijät seisoimme käytävällä kolmirivissä suntikset yllämme, patiinit jaloissamme, ja useilla oli laukku olkapäällä. Tarvitsijoilla oli jo litterat taskussa.

Aittolahti istuin Turbon kanssa käytävän päässä penkkirallilla. Imeskelimme savujamme.

- Pojalla taitaa posket punottaa, suhahdin Turbolle.

- Niin taitaa, hymähdin.

Lyhyt kapeakasvoinen urheilijakersantti kiersin rivistöä. Kolme alikersanttia, meistä yksi oli päivystäjä, seurasimme sivusta. Kersantti haukansilmäni tekivät havaintoja: tukat, olivatko vaatteet ehjät, puuttuiko nappeja, kiilsivätkö kengät, olivatko joukko-osastotunnukset poleteissa, olivatko vihreät silkkikaulurit kauloissa ja niin edespäin. Vaadin muutamia avaamaan kassinsa. Niiden ulkomuodosta ei löytynyt rikkeitä eikä muutakaan huomautuksen aihetta. Lopulta kersantti kävelin väen eteen.

- Asento! Viikonloppuvapaalle poistu! Hyvää lomaa.

Sisältäni ulos astuvaa Huhtia hymyilytti. Huhti ajattelin, että uivat kuin koskessa, ja kirjanpidot täsmäsivät, luku oli täynnä molemmin puolin.

Huhti kotona naurattelin äijää saappaillani. Sanoin että niiden torni oli taas saatettu ajan tasalle. Tallensin kengät komeroon odottamaan siviiliin pääsyäni. Kun ukko alkoi muistella oman armeija-aikansa koettelemuksia joidenkin ennen sotia ja sodan kestäessä peikottuneiden pyörityksessä, pistin sen puheen sopivasta kohdasta poikki ja pyysin autoa lainaksi.

Huhti savusin tutulle omakotitalolle kivan tytön luokse. Erään syleilymme hedelmänä meille tulisi puolentoista vuoden kuluttua syntymään tyttölapsi ja siitä kahden vuoden kuluttua toinen perillinen, poikalapsi. Ja kun terve poikalapsi kasvaisi parikymppiseksi, hän tulisi menemään armeijaan.