- Eteenpäin maars! käskin joukkuettani.

Upseerikokelas Isoaho olin äsken antanut miehistölle tauon, puoli minuuttia jalkarättien oikaisuun. Saimme pitää taukoa kankaalla kärrytien pohjalla, johon ammoin oli metsätraktorilla ajettu melkoiset urat, jotka olivat ruohottuneet. Meistä jotkut olimme istahtaneet uran penkalle ja jalat uraan, riisumaan kumisaappaitamme ja korjailemaan rättejämme. Osa meistä teimme saman tempun seisaaltaan ja eräät meistä emme katsoneet tarpeelliseksi koko rättien mulkkausta.

Puolen minuutin tauolla emme olleet ennättäneet pitkästyä odottamiseen. Olimme loikkineet metsämaita kulkien tavallista rapakammalla vauhdilla. Lämmin elokuun alun päivä yhdessä rivakan liikkumisen kanssa hiotti meitä, ketä enemmän ketä vähemmän. Muun muassa Jäykkä päältäni hiki aivan kaatui noroina. Jäykkä olin jo kulautellut marssin lomassa lähes kaiken kenttäpulloon varaamani nesteen. Jäykkä jouduin silloin tällöin juosta pökäisemään, kun edelläni menevien ja minun väliin venyi rako.

Monien meidän jalkojamme alkoi jo matkan teko painaa. Takanamme oli sissiyö teltoissa. Yöllä oli jokaisella teltallamme pitänyt pyöriä oma parivartiointinsa. Väijyrulettimme oli ollut yhtä menemistä ja tulemista, hukien välillä olimme teoriassa saaneet levätä 40 minuuttia. Lisäksi mahdollista yöunten kiskomistamme oli katkottu, me kantahenkilöt olimme aiheuttaneet monet hälytykset, olimme hortoilleet sekametsän siimeksestä leirialueelle leikkien vihollista. Muun muassa sotamies Hoikka en ollut kerennyt nukahtaa yhtä silmän täyttä.

Jäntereitämme painoi myös edellisenä päivänä koukkien sisseilty jotos öiselle leiriytymispaikalle. Aamulla me joukkomme tuntevat kantahenkilöt olimme aivan lemmessä määränneet heikoimpia lenkkejä traktorin peräkärryn lavalle kyydin ottoon. Meidän joukkueestamme, komppaniamme ykkösjoukkueesta, traktorin lavalle olimme kiivenneet me molemmat Hyrinät.

Isoaho, minut oli määrätty eräässä mielessä paljon vartijaksi. Oli kyseessä prikaatin sisäinen maine ja kunnia. Meitä upseerikokelaita oli joukkueemme marssilla kaksi, toinen oli upseerikokelas Raemäki, mutta Isoaho, minut oli komennettu johtajaksi.

Isoaho yritin RUK:n oppeja muistellen koko ajan säilyttää harkintakykyni. Se oli kilpailua, ajan kuluttaminen oli myrkkyä. Ennen lähtöä minulle oli annettu kartta. Oli vain yksi tavoite, samota leiripaikalta prikaatin RAUK:n kentälle niin nopeasti kuin suinkin. Pikamarssin pituudeksi mittasin noin kaksitoista kilometriä.

Isoaho vedin noin neljänkymmenen sotamiehen etunenässä pitkää askelta niin nopeasti kuin suinkin uskalsin. Siitäkään ei olisi ollut mitään iloa, jos olisin oman kuntoni nojalla kiskonut heikoimmat sippiin, jonkun kantaminen se vasta olisi ollut joukollemme raskasta. Minun ei tarvinnut juurikaan rämmittää pojilla soita, vain pari kertaa oikaistiin lyhyempi rämepätkä. Yritin lukea karttaa taivalta tehdessämme, vain muutaman kerran soin itselleni jonkin sekunnin tutkia reittiä pysähtyneenä ollen.

Me kapiaiset olimme valinneet leiripaikan niin ovelasti, että Isoaho en voinut jatkuvasti johtaa miehistöä polkuja pitkin, puhumattakaan teistä. Jouduimme ajoittain sukeltelemaan melko hankalienkin säheiköiden lävitse. Mielestäni reitinvalinnassani ei tapahtunut suuriakaan töppäyksiä. Antauduin täysin kartan lukemiseen ja maaston seuraamiseen. Vain harvoin päähäni nousi ajatus, että toivottavasti kaikki jaksavat.

Matka alkoi olla enemmän loppulaidallaan ja meidän heikoimpien ukkopekat siirtyivät meidän riskimpien kannettaviksi. Jäykkä jouduin antamaan repunkin Höljäkän hoteisiin. Vajaa kilometri ennen maalia, joka Hoikka minusta tuntui olevan äärettömän kaukana, tarjosin pyssyäni Aittolahdelle, joka piippuveikkona itsekin olin aika ähkynä ja sanoin Hoikalle hoitavani vain omani kannon. Niin hoikka luovutin kiväärini koksulle, minulle Raemäelle. Hoikka tunsin vatsani myllertävän. Autiovaara ja Halmejärvi, me muiden muassa rahtasimme ylimääräisiä aseita. Ja noin puoli kilometriä ennen maalia sorapinnalle päästyämme Raemäki roikotin olkapäiltäni yhteensä viittä ukkopekkaa. Tosin meillä kokelailla ei ollut mitään muita kantamuksia, Vain Isoaholla, kupeellani lekkaisi karttalaukku.