- No puhukaa, kuunnellaan kerrankin sotamiestä vähän pitempään, Kujanki sanoin ojentautuen tuolini selkänojaa vasten.

- Suurin pommi, jonka minä tiedän räjäytetyn, oli teholtaan 57 megatonnia, eli 2850 kertaa Hiroshiman pommi.

Hekahdin, mutta kun huomasin Kujangin naaman, niin palasin entiseen ivahymyyni.

- Ne ovat kokeita, ei sellaisia taistelutoimissa käytetä. Jos taisteluissa ydinpommeja yleensä koskaan tullaan räjäyttelemään, niin tehot ovat melko varmasti kilotonnien puolella, tuumasin sille.

- Puhutaan jopa gigatonnista, mutta se ei taitaisi olla enää ase, kun sitä ei voisi liikutella. Mutta onko vielä missään sodassa kysytty viholliselta, että minkä tehoisen pommin haluaisit niskaasi?

- Tuskin. Mutta tuollaiset lataukset ovat sodan ulkopuolella.

- Niitä kuitenkin posautellaan, kuin malliksi. Mutta voinko sanoa?

- Puhukaa nyt, tuumasin.

- Tuossa yhdessä 57 megatonnin pommissa oli räjähdysenergiaa noin kuusinkertaisesti se, mikä oli ollut kaikissa ruudin keksimisen jälkeen räjäytetyissä pommeissa yhteensä, maailmansotineen päivineen. Yhdessä pommissa posautettiin parikymmenkertaisesti toisessa maailmansodassa käytetty räjähdysteho. Tuollainen pommi metsäisessä Suomessa pamautettuna polttaa kuhauttaisi luultavasti puolitoista kertaa Uudenmaan läänin kokoisen alueen, puhumattakaan laskeumista. Tiiviiksi trotyylikimpaleeksi muutettuna se kattaisi 17 suurkaupunkikorttelia Empire State Buildingin korkeudelta. Ja tuollainen pommi on räjäytetty.

- Teitä kiinnostaa tämä aihe. Mutta, sellainen on vain koe.

- Atomiasekokeilun kuumimpina vuosina, aikoja sitten, vapautettiin 200 kertaa niin paljon räjähdysenergiaa kuin viiden vuoden aikana toisessa maailmansodassa. Miltä teistä tuntuisi liittää komppanianne viideksi vuodeksi sotaan, jonka räiske olisi 200 kertaa niin tuhtia kuin toisessa maailmansodassa, vai veisittekö joukkonne mieluummin toisen maailmansodan tasoiseen sotaan, joka päättyisi vasta vuonna 2972?

- Ei niitä räjähdyksiä ole viidessä vuodessa räjäytelty.

- Ei, mutta yhdellä pommillakin meni jo parikymmenkertaisesti toinen maailmansota. Tämän tuhatvuotisen sodan päälle on meidän seläntakana sodittu jo runsaasti lisää ja soditaan koko ajan.

- Mitä te jaarittelette, vastapäätäni istuva kouluttajani kersantti Saramo, hönkäisin väliin.

- Jos minä näen ydinpommin välähdyksen, se sokaisee minut, kuten koulutuksessa sanoin. Silloin minä hapuilen turvaan, kuin silmät kiinni, edellyttäen että elän. Myös pommin polttovaikutus etenee valon nopeudella. Teidän itsenne markkinoima kirja sanoo, että 100 megatonnin pommi aiheuttaa paljaalle iholle ensimmäisen asteen palovammoja, punoitusta ja kirvelyä, vielä 145 kilometrin etäisyydellä räjähdyspaikasta. Sama opus sanoo, että 50 megatonnin pommi aiheuttaa kolmannen asteen palovammoja, avoimia palohaavoja, hiiltymistä, vielä 70 kilometrin etäisyydellä pamautuspaikasta. Siksi minä olin kiinnostunut, olenko minä yleensä enää elossa. Eivät hapettomassa tilassa karrelle tai tuhkaksi palaneet ruumiit juoksentele.

- Ei tuollaisia latauksia käytetä, turhaan vatkaatte niitä.

- Viime sodan veteraanit kertoo kun kovissa paikoissa oli niin paljon rautaa ilmassa että hyvä kun sopi happea välistä kiskaisemaan. Nyt on sellaisia aseita ettei rautaa tarvitse olla ilmassa juuri lainkaan, mutta se hengitettävä happi pystytään sotilaiden ympäriltä polttamaan tyystin.

- Ei puolustautuminen ole pelkästään ydinaseita vastaan puolustautumista. Joka tapauksessa käskyjä on noudatettava, tinkimättä. Te tulette saamaan tästä ojennusrangaistuksen.

- Sanokaahan sotamies Halmejärvi, eikö teitä yhtään kiinnosta tämä armeijan touhu? kysyin siltä.

- Ei yhtään, vastasin Saramolle tiukasti sitä silmiin tuijottaen.

- Keskustelu päätetään. Voitte poistua, sanoin Kujanki.

 

Seuraavana aamuna Kujanki kusutin Halmejärven toimistooni. Sotamies seisoi edessäni asennossa kun luin rangaistuskortista sille olennaisimpia tietoja. Rikoksen laaduksi olin määritellyt kieltäytymisen täyttämästä kersantin kouluttajana antamaa käskyä. Olin vielä tarkentanut määritelmää sanoin: "Ei suostunut useista käskyistä huolimatta suojautumaan ydinsuojakoulutuksen aikana." Ojennuksen laaduksi ja määräksi olin käskenyt kirjurin kirjoittaa: "Poistumiskieltoa kaksi (2) viikkoa. Ojennuksen täytäntöönpanoaikana ei ojennettava saa poistua Prikaatin kasarmialueelta." Vaadin Halmejärveltä allekirjoituksen kaikkien kappaleiden kohtaan, jossa hän vakuutti saaneensa tiedon ylläolevasta päätöksestä ja suostuvansa ojennuksen täytäntöönpanoon. Annoin yhden kappaleen R-kortista Halmejärvelle itselleen.

Ennen lounasta Kujanki komensin päivystäjän järjestämään komppanian käskynjaolle käytävään. Halmejärven ojennus oli ainoa asia, jonka käskynjaolla toin julki.