Portilta puuttui tavanomainen öinen rauha silloin kun me neljä miesoppilasta pyrkiydyimme vaihdonvetäjämme kanssa vartionvaihtoon. Kaksi vartioon lähtevää sotamiestä huohotimme. Kusiherätyksen ja vieressä hoputuksen päätteeksi meidät oli melkein kuolemantuomion uhka niskassamme komennettu pinkomaan juosten parisataametrinen vartiotuvalle. Portilla paloivat täydet valot, portin ulkopuolella pyöri poliisiauton vilkkuvalo. Poliisit olivat portinvartijan kopissa odottamassa . Matkan päästä kuului Valmetin koneen käynnistysrötinä ja karsinan päätietä lähestyi murretunvihreä Transit.

Kotalahti otin ohjat käsiini a-alueen vartionvaihdossa. Vartiosta ei palannut ketään, mutta lenkkeilemään olimme lähdössä me kaksi soturia.

- Teidän on rytmitettävä kiertämisenne hitaammaksi. Ensimmäisellä puhelimella ei käydä ollenkaan, vaan oikaisette radan jälkeen ensimmäisestä tienhaarasta oikealle, suoraan toiselle puhelimelle. Siis a-alueen ensimmäiselle puhelimelle ei toistaiseksi mennä ennenkuin toisin ilmoitetaan. Vartiopäällikkö ilmoittaa reitinmuutoksesta muillekin. Onko kysyttävää?

- Ei ole, herra kapteeni, ölähdin meidän vartioon lähtevien puolesta.

- Poistukaa vartioon.

Aloimme astella tietä myöten pimeyteen.

B-alueelta palasi yksi helpottunut sotamies ja menimme hänen sijalleen kahdestaan. Sotamies Hoikan kuolemasta oli kulunut alle tunti ja vartiointi oli muutettu parivartioinniksi.

Kuohunnan haihduttua, aurinkoisena syyskuun alun päivänä, eräs alueella hommaileva työntekijä kävelin hietaista maaluiskaa alaspäin. Pysähdyin pari kolme metriä ennen puhelinta kastelin tuuman levyistä pensseliä pienessä purkissa ja maalasin vaaleaan tiiliseinään yksinkertaisen mustan ristin. Seinä en hetkunut yhtään sudilla kutittelusta. Ristiä tulisivat katselemaan vielä monet karsinassa kiertävät ikäluokat. Aurinkoisina kesäpäivinä ristin musta olin lämmin, talvisin olin kylmä.