Entisen kapoista elintilaa laiduntava katraamme ajettiin jälleen kerran kersantin komennossa liikekannalle. Kävelytin niitä tutuksi tullutta polkua, jonka pohjan savisissa kohdissa näimme aikaisemmin käveltyjä kumisaappaan jälkiä. Maassa lepäsi sama ikuinen harmaa savitaikina, jota ikäluokat ennen meitä olivat alustaneet ja ikäluokat meidän jälkeemme tulisivat alustamaan. Sotilassaappaat pysyivät, uutta oli vain niiden sisällä.

Jonona kulkiessamme pusikot menettivät naamiointiaan muutamille meistä. Saavuimme jotakuinkin juurimetsättömälle kookkaiden mäntyjen valtaamalle kankaalle. Sodan työläiset tiesivät tulleensa taistelukoulutukseen, jo heidän varusteensa sanoivat sen.

Sotilaat kyyröttivät heille määrätyllä linjalla asemissaan. Komentoni kuultuaan aloimme paukutella räkäpäitä. Työpukuisina nousimme lyhyisiin syöksyihin. Syöksystä maahan sukellettuamme ryömimme noin metrin matkan sivuttain. Syöksyilimme tiettyyn ennalta sovittuun linjaan asti. Rynnäkköetäisyydeltä juoksimme kuka mutkitellen kuka suoraan kohden oletetun vihollisen ryhmitystä. Tulitimme oletetun vihollisen elävää voimaa. Rynnäköinnin loppuvaiheessa päästimme kukin keuhkojemme pohjasta kaikkein mahtavimmat, kovaäänisimmät, eläimellisimmät ölinämme. Järjettömälle huudolle alistetuissa äänissämme oli kiihkoa, kuulumisen kilpailua. Rynnäkköhuudon päätyttyä metsässä kajahti kersantti minun ääneni.

Sotaan valmennettavat seisoivat ryppäänä kersantti edessäni. Sanoin:

- Se meni kerralla niin kuin pitikin. Jos haluatte niin voidaan pitää taukoa. Minusta teitä on turha juoksuttaa enempää kun kerran osaatte temput. Tai jos haluatte, niin voidaan me jatkaakin rynnäköintiä...

Varusmiesten joukostamme kuului useammasta suusta että halusimme pitää taukoa ja yleinen hyväksyvä hyminä.

- No pidetään taukoa, sanoin kersantti hymyn karehtiessa suupielissäni.

Rohkeimmat meistä sotamiehistä alkoivat tinkiä että saataisiin tehdä tulet. Sade lankesi jatkuvasti tihkumista voimakkaampana ja tuuli tohahteli. Kessu lupasin niiden tehdä roihut.

Ryhmät valikoituivat itsestään. Kanniskelimme tulentekotarpeita neljään paikkaan. Pian lieskat loimusivat. Kessu sanoi meille yhteisesti, totesin että tällaisella kelillä tuskin kukaan muu komppaniasta viitsisi tulla katselemaan meidän taisteluharjoitusta. Halla ajattelin, että jos joku muu kapiainen tulisi tutkailemaan, niin lähdettäisiin nöyrästi jatkamaan harjoitusta.

Me pidimme tulta vireillä. Minäkin saapastelin arvomerkkeineni suurimman nuotion liepeille. Kuuntelin kehkeytyisikö pojilla juttuja. Vaikka savu välillä syöksähtelikin puhahduksin, reilu lämpö teki olon rauhalliseksi. Höyry kohosi vaatteistamme. Toisinaan vajaissa piireissä pyörähtelimme selkä tuleen päin.

- Mikä se on kun hihassa ei paina paljon mittään, kaulassa on vieläkin kevyempi ja olalla se painaa kolme ja puoli kiloa?

- No ritsa tietysti. Mutta jos sen panee kaulaansa roikkumaan...

- Panetko sinä jo näin maanantaina?

Sade jatkui. Joku meistä nouti lisää metsän pohjasta poltettavaa. Yritimme pitää edes jonkun verran puhetta yllä ettei kessu saisi päähänsä lähteä hyppyyttämään meitä sotamiehiä märkään varvukkoon. Erästä sanatonta aukkoa täyttääkseen Huhti kysäisin kevyesti Hökältä:

- Saitko viikonloppuna pissisierainta?

- Mitä? sanoin kummastunut Hökkä. - Etkö sinä tunne naisen rakennetta? Ei sitä mihinkään kusireikään...

- Niin niin, kyllä minä sen tiedän. Mutta sitä vaan sanotaan että pissisieraimeen...

Kersantti puutuin peliin, sanoin:

- Teidän poikien mielestä se naisen römpsä on niin ihmeellinen. Ei siinä mitään erikoisen hohdokasta ole. Kun on ollut muutaman vuoden avioliitossa, niin koko peli on oikeastaan aika tavanomainen. Hohto häviää.

Tulihtoimme niin pitkään että lounasaika lähestyi. Kersantti komensin soturit avojonoon. Nuotiopiirit purkautuivat.

Palasimme kohden komppaniaa. Nokialaisemme polkivat paikoin saven vallassa olevaa polkua. Maantien ja rautatien ylitimme kuin hullut; vuorollaan kukin varmisti ettei tiellä liikkunut ketään ja sitten yksitellen juosta pökäisimme metsän suojaan.

Ykköstuvassa riisuttiin päältä metsäremeleitä. Halla puhuin ympärilleni, kehuin:

- Kainiemi on semmonen kessu että sille kannattaa yrittää tehdä kerralla kunnolla. Ei tartte juosta ylimäärästä.

Aittolahti väänsin ivallisen virneen kasvoilleni, tuumin:

- Älä luule. Samanlainen paska se on kun muutkin kapiaiset. Älä kuvittele yhtään paremmaks.