Sisälläni olivat maastopuvut vaihtuneet harmaiksi palveluspuvuiksi. Tuvissani ja käytävälläni liikuttiin.

Pitempi Hyrinä olin juuri käynyt pudottamassa hermannit kuusipyttyisen kolmossylinteriin ja kävelin käytävällä tupaani kohti.

Puhalluin suntiksissani toimistosta käytävälle. Silmäni koppasivat heti pois päin kävelevän laihan pennun. Karjaisin:

- Sotamies Hyrinä!

Oksat tippuivat metsän puista. Joka sopessa sisälläni kiljui hiljaisuus. Komppanian sotatyövoimaan kuului toinenkin samanniminen, mutta olimme hyvin selvillä, kenestä nyt oli kyse. Kerkesin nipin napin kääntyä kutsujaani päin ja aloittaa:

- Her...

Mutta vatsan kohdalta pönäköitynyt ylikersantin tappi seisoi jo edessäni sylkipisaroiden kantomatkan sisäpuolella. Ylikersantti Kapio pudottelin jylhästi:

- Mikä helvetin maanvaiva te oikein olette!

Hyrinä en tarjoillut sille vastauksiani. Olin virittäytynyt vapisemaan. Vaikka ylikessu joutuikin katselemaan paksusankaisten silmälasieni takaisia silmiäni hieman niska kekkarassa, tiesin olevani äijän käsiin joutuessani pelkkä tiskirätti.

- Mikä helvetin tupelo te oikein olette! Meinaatteko te pelleillä näin jatkuvasti! Entinen rangaistus kärsimättä ja jo uutta kerjäämässä! Eikö teillä ole aikomustakaan MIEHISTYÄ!

Kapio poskeni varmaan punersivat pyörähtäessäni kipottamaan takaisin toimistoon. Taivutin vielä päätäni takaoikeaan jäävään puhuteltuun päin ja möyhäisin:

- Teidät pitäisi panna turkin hihaan ja nussia uudestaan!

Kun se kerkesi istumaan toimistoni pöydän taakse vakiopaikalleen vasemmalle, tupiin ja käytävälle palasi kuin arastellen sorina.

- Vittu kun poltan tuon äijän äskeisestä huutamisesta. On kai se joku laki silläkin mitä saa huutaa ja mitä ei, sanoin Hyrinä tuvassani.

- Oli melko törkeetä, myöntelin Hökkä.

- Valita nollalle, yllytin Huhti.

- Tyhmä jätkä. Mitäs menit kieltäytymään. Olisit kantanu vähän matkaa ja pyytäny vaihdon, sanoin Aittolahti.

Turbo en puhunut mitään. Keljutti, olisin jaksanut kantaa terästorven vaikka komppaniaan asti.