Lojuin pedilläni tuvassa ja koetin miettiä, kuinka tapauksen selvittäisi. Pitäisikö ehkä PK, jos sen purisi vetreäksi? Olisi tehtävä jotakin, muuten vesi tulisi lopulta tupien katosta läpi. Olisi tehtävä jotain myös itseään käryttämättä. Perkele, kahdeksan viikkoa lomatta, vain yksi lyhyt puntti välissä. Siirtyy taas vähintään kaksi viikkoa lomalle pääsy jos nyt kyrvähän.

Se nousi portaitani pitkin jälleen yläkertaan. Se näki kuinka lätäkkö lattiallani oli kasvanut. Ohutta vesisuihkua katsellessani tunsin vuoroin ärtymystä ja vuoroin pientä pelkoa mahdollisesta tulevasta rangaistuksesta. Saattaisivat pirut jopa maksattaa patterin korjauksen. Minulla ainakaan ei ollut pienintäkään remonttiarahastoa. Jotain oli pakko yrittää, heti.

Jälleen jalat pudottivat sen portaikkoani pitkin majoituskerrokseeni. Käytävällä vastaani sattui kävelemään juuri tilanteeseen sopiva alikersantti. Olin komentamisessani pyrkinyt kiihkottomuuteen, suurimpaan armeijassa mahdolliseen lempeyteen, en halkonut hiuksia. Pysähdyin alikersantti Puukarin eteen, tein asennon. Se sanoi minulle:

- Herra alikersantti, sotamies Hyrinä, saanko puhutella?

- Kunhan ette kovin kovasti puhuttele.

Se kertoi minulle, kuinka mentyään heittämään tikkaa oli huomannut liikuntasalin patterin vuotavan.

He nousivat yhdessä portaat yläkertaani. Puukari kudotuissa tossuissani ja Hyrinä villasukissani, tassuttelimme patterille. Puukari kumarruin, katsoin olemattoman ohutta vesisuihkua. Se komensi Hyrinän hakemaan siivouskomerostani luutun ja vadin.

Sen mentyä painoin peukaloni suihkun lähteeseen. Veden tulo katkesi. Annoin veden suihkuta. Mietin mikä reiän olisi tehnyt. Mitättömän pieni reikä. Silmäni suuntautuivat vastapuolen seinään. Tikka. Katsoin lätäkön kokoa, vielä varsin pieni, reikä oli ilmestynyt melko äskettäin.

- Tämä on varmaan heitetty tikalla, sanoin tykötarpeineen palaavalle Hyrinälle.

- Jaa, vastasin. - Pitäsikö tuossa purukumi?

- Ei pidemmän päälle, taitoin alaiseni esityksen. Kysäisin lätäkköä luuttuavalta sotamieheltä:

- Tiedättekö kuka tämän on tehnyt?

- En tiedä, vastasin.

Ilman komentoani Hyrinä asetti vadin suihkun alle.

He poistuivat salistani. Hyrinä huojuin puolihuojentuneena tupaani. Puukari jäin päivystäjän pöydän taakse tutkin seinällä olevaa sisäistä luetteloa, sanoin "talonmies" löytäessäni hakemani.