Seuraavana päivänä, lounaan jälkeen, Hyrinä houkuttelin Hökkää kanssani tikkaa heittämään.

Sanovat minua Hökäksi. Siviilissä olen laivalevyseppä. En ole viulunkielityyppi vaikka joskus näytänkin kuin lievästi tuskaiselta. Polttelen niin paljon, että keuhkot tahtovat tursuta limaa. Silmäluomeni reunat punertavat. Joku on sanonut kasvojeni rakentuvan pienistä piirteistä. Tuo joku on juuri se, nainen jonka kanssa tapaamme tanssia alastomina tangoa. Nautiskelen elämästäni.

Suostuin Hyrinän mukaan. En tietenkään maininnut Hökälle etukäteen, että taka-ajatuksenani oli käydä katsomassa, joko patterivuoto oli tukittu. Mainitsin asiasta vasta kun olimme sulkeneet salin oven perässämme.

Ne olivat, Hökkä ja Hyrinä, edenneet liikuntasalini ovelta muutamia metrejä patterilleni päin. Hoksasimme oven takanamme avautuvan. Siitä astui sisään nolla, vänrikki miinus vänrikki, minä, komppanian päällikkö.

Minut nähtyään ne pysähtyivät ja kääntyivät päin. Haa! ajattelin, ketkut on kiikissä. Vyöryin niiden eteen.

Tässä ollaan sotkeutumassa juttuun, johon mulla ei ole osaa eikä arpaa. Ei olisi pitänyt lähteä, se jo kukutti. Mutta kun sain tietää vasta äsken koko asiasta, pohdin mielessäni Hökkä.

Vittu perkele, kusessa kuitenkin, välähti Hyrinälle. Varmasti nolla on kytännyt saliin tulijoita. Saakeli! ei edes tikkoja kummankaan kädessä ja talsittiin patterille päin.

Ne seisoivat varmaankin vaistomaisesti asennossa kun kärvensin niitä tuijotuksellani. Asetuin tillottamaan pelkästään pitempää poikaa, luurangonlaihaa komppanian murheenkryyniä. Kysyin siltä:

- Tietääkö sotamies Hyrinä tuon lämpöpatterin rikkoutumisesta mitään? Kysyessäni osoitin kädelläni takaseinää kohti.

Päätin olla antautumatta ja vastasin:

- Herra ylilutnantti. En tiedä. Tulin eilen illalla tänne ja huomasin patterin vuotavan. Ilmoitin siitä heti alikersantti Puukarille.

Syrjäsilmällä näin, että vieressäni seisovan Hyrinän olemus liikahteli hermostuneesti sen puhuessa ja äänikään ei ollut kaikkein vakuuttavin.

En ollut tyytyväinen sen vastaukseen. Konna mikä konna, ajattelin. Mutristelin suutani ja poskilihakseni nyki. Turha tentata asiasta lisää; kukaan ei ole nähnyt reiän tekijää itse teossa. Mutta jotain kyttyrää pitää... Katseeni ampui silmälasieni lävitse niiden saappaisiin. Ärjähdin:

- Tähän tilaan ei tulla saappaat jalassa! On käytettävä vain tennistossuja, syylinkejä tai omia sukkia! Poistukaa varusteita vaihtamaan!

Ne molemmat kiersivät minut ja katosivat nopeasti ja kuuliaisesti liikuntasalista. Olin melko varma, että nämä pojat tulisivat täyttämään minun - komppaniansa päällikön - salaisen toiveen, toiveen jota en voinut ääneen lausua, mitä todennäköisimmin ne tulisivat välttämään salissa liikkumista ja niin paikat säilyisivät paremmin kunnossa.

Hökkä ja Hyrinä, molemmat ajattelimme portaitani laskeutuessamme, ettemme tulisi vähässä kummassa yrittämään liikuntatilaani sen paremmin sukkasillaan, kuin kusiluistimet tai syyläritkään jalassa. Hyrinä jopa tenhotin itselleni, iskostin aivoihini, että yläkertaan tulisin menemään vain esimiehen käskystä.