- No mihinkä Halmejärvellä tuommonen hoppu tuli! - Elä nyt ryntäile! Kuulin huuteluja takaani.

Sotamies Halmejärvi spurttasin tuskin sataa metriä kun tavoitin kävelevän sotamiehen. Hiekkapohjainen kärrytie oli tasainen, hyvä juostava. Pistin pitkävartista nokialaista tosissani toisen eteen.

Sain herätteen juoksemiseen viimeisellä metsärastilla, sillä tiesin täsmälleen missä olimme ja olin tuntevinani nopeimman reitin komppaniaan. Kiireeni alla olevaa metsätietäkin oli monena päivänä harjoituksissa viuhdottu.

Tiesin paikan, jossa pöllyämäni kärrytie vastautuisi vinottain pikatiehen. En aikonut juosta sinne saakka, olisi tullut liian suuri mutka. Vahtasin silmät tarkkoina tiettyä kärrytiestä oikealle haarautuvaa polun päätä, joka lopulta ilmestyi eteeni, pujahdin sille.

Mielessäni takoi: Lähtikö kukaan seuraamaan? Lieneekö takana nopeita rynnijöitä, jotka myös juoksevat? Ajatus siitä, että joku painaisi lopputaipaleella vielä ohitse, meinasi välillä melkein masentaa minua. Olin silti tietävinäni ettei ainakaan sitä reittiä pitänyt kenenkään ravata edelläni. Mutta varma en voinut olla mistään. Vaikka järkeni vakuutti reittini olevan nopeimman, epäilin sitäkin, että ehkä joku osaisi oikaista vieläkin suorempaan.

Puhalsin pitkin kangasta. Jossain notkelmassa polun kohta oli kulunut muralle ja siinä puun juuret olivat kohollaan. Onnistuin ohittamaan hankalammatkin paikat kompuroimatta.

Tulin pikitielle. Ei näkynyt autoja, joten painoin täyttä laukkaa tien yli. Valtatien takana jatkui tuttu polku, jota myöten syöksyin näreikön siimekseen. Polku leveni maataloustraktoriuraksi ja pian ylitin toista tietä, eräänlaista kylätietä, joka muinoin, ennen pikitien rakentamista, toimi valtatienä.

Se oli ensimmäinen kerta kun meidät oli luotettu yksittäin pimeään metsään. Yöllä suunnistamista oli aiemmin harjoiteltu parisuunnistuksena. Harjoituksissa taistelijaparille oli annettu mukaan kartta muovitaskuineen, metallikuorinen kompassi, pitkä lyijykynä ja rasiallinen tulitikkuja.

Lyijykynä oli tarpeen rastitunnuksia merkatessa, ne olivat kirjaimia. Mutta kynää käytettiin toiseenkin tarkoitukseen. Kompassin pohja oli läpinäkymätön, mutta sen kääntörenkaassa oli pohjoisen ja etelän kohdalla lovi. Kun pisti kynän noiden lovien kannatukselle, sai kontaktin kompassista kartan pohjois-eteläviivoihin.

Me alikersantit olimme olleet mukana etukäteissuunnittelussa. Asetuimme rasteille valvojiksi. Veimme restimerkeiksi kolmikulmaiset pahvitötteröt, joidenka kolmelle kantille oli punaisesta kreppipaperista tehty kolmio. Rastimerkkien sisällä poltimme myrskylyhtyä. Me valvojat olimme tarpeen myös ilkivallan estämiseksi. Sillä me sotamiehet olisimme saattaneet huimuuksissamme viedä rastitötteröt mukanamme tai sammuttaa lyhdyn tai nakata kirjaintunnuksen kaselikkoon.