Valkotiilivuorisen vartiotupani sisällä vartiopäällikkö, alikersantti Lotma luki, luin huoneessani taskukirjaa. Joskus harvoin havahduin ja napsautin jotakin pöydälleni sijoitetun panelin nappulaa. Päiväaikaan, kuten nytkin, saatoin toisinaan kuulla maastoon kätketyn mikrofonin välityksellä edessäni olevasta kaiuttimesta yhden vartiomiehen askelten jurskutuksen. Öisin kohdaltaan kuuli kahden kävelijän synnyttämät äänet.

Heti alkuun me vartijat olimme itseämme suojellaksemme selvittäneet niiden mikkien olinpaikan, jotka tekivät tointansa vartiolenkin varrella. Tehtävää vietiin läpi aina vartiopäällikön nukkuessa. Ensimmäisessä vaiheessa vaihdonvalvojana ollut sotamies naksutteli uutterasti panelin nappuloita. Kartoitin yhdeltä vartiointilenkiltä mikrofonien sivuutusajat ja kirjasin ne kahdelle suttupaperille. Toinen paperi meni meidän väijyvien mukana lenkille ja toisen mukaan auoin tuvalla kanavia. Kanavilta kuului rykäisyjä. Meidän vartijoiden ja minun vaihdonvetäjän välinen keskustelu selvitti lopun, tarvitsi vain tietää olivatko rykäisyt kuuluneet mikkien kohdalla vai ennen vai jälkeen. Kun me rykäisijät jouduimme seuraavan kerran vartioon, tiesimme taskulampun- tai  päivänvalossa etsiä tietyiltä paikoilta. Ja kaikki tarpeelliset löytyivät. Me vaihdonvalvojina olevat sotamiehet saatoimme öisin kuulla kaiuttimen kautta juttua päättömästä vääpelistä sun muusta, mutta vartiopäällikkö sai kuulla pelkän sotilassaappaiden kaiun.

Joskus harvoin vartiopäällikön huoneessa saattoi kuulla koiran haukuntaa. Joku meistä ratkesi voksuttamaan kun alueella elävät hirvet erehtyivät liian lähelle. Olimme koulutettuja koiria, emmekä joutavia rähisseet. Mutta tietenkin vartijat pyrkivät selvittämään haukkumistemme syyt.

Päivisin vaihdonvetäjä yritti kuluttaa aikaansa lehtiä lueskelemalla. Hommani olivat harvoin tapahtuvia ja silloinkin lyhytaikaisia. Oleskelin toisinaan samassa karussa huoneessa kuin vartiopäällikkökin. Joskus pistäydyin juttelemassa vartijoiden majoitustilassamme.

Kun totuimme tehtäviimme, vaihdon veto muuttui vähäpuheiseksi. Monesti aamuyöstä emme puhuneet sanaakaan vartoinvaihdon aikana. Yleensä kerroimme vain merkittävimmistä asioista. Kuten, jos vaikka lämmittäjä olin nakannut varomattomammin halon jonkin rakennukseni seinään ja tärähdys oli käynnistänyt hälyttimen perkeleelliseen pirinään, niin vartiomies saatoin mainita siitä jo ilmoitetun viestimiehelle puhelinkeskukseeni.

Vartiotuparakennukseni sisälsi terävän pään vieressä olevan pienen putkan. Siinä oli säilytetty saapumiserämme pojista vasta yhtä, minua, siksi kun kerran tulin iltalomalta kovassa kaasussa komppaniaan ja aloin räyhätä tupamme väelle. Keskellä putkani lattiaa lojottivat ensiapupaarit, pohjani metallilankaverkosta, pyydykseni koottuna synkänvihreisiin puukehyksiin. Paareja käytettiin ahkerasti,  nukuimme niillä vuoronperään, niin minä vartiopäällikkö kuin minä vaihdonvetäjäkin.

Vartiotupaani kuului reilunkokoisen pöydän ja penkit käsittävä ruokailutila. Varsinaiset ateriat me vartijat söimme komppanian ruokalassa. Vartiotupani ruokailutilassa naposteltiin iltapalaa ja jotkut joukostamma söivät yöpalaakin. Päivällisen jälkeen komppanian keittiöstä, reilun parinsadan metrin päästä, kannoimme vartotuvalleni selkäsäiliössä joko kaakaota tai teetä tai mehua, joskus kahviakin. Syömiseksi rahtasimme korissa vanikkaa, voita, sokerikorppuja ja toisinaan hedelmiä.  Ruokailutilassani hyllyllään pääasiassa pölyyntyi muutaman kymmenen niteen kirjasto.

Vartijoiden majoitushuoneeni modulisängyt oli ladottu kahteen kerrokseen. Toinen kerros ilmestyi silloin Hoikan yönä. Sänkyparit sijaitsivat huoneessani seinustoilla kuudessa kohdassa. Reilunkokoisen ikkunan edessä oli pöytä penkkeineen.

Harmaat palveluspuvut päällämme läiskimme pöytään neljistään korttia. Luin sängyssä maaten Jerry Cottonia. Veitikkamainen voimanpesä, Höljäkkä, jatkoin sitkeästi harjoituksiani, harjoittelin käden rystypuolella kolikon pyörittämistä sormelta sormelle, raha liikkui sormieni päällä huomattavasti nopeammin kuin pari kuukautta sitten aloittaessani. Valvoimme pedeillämme. Nukuimme päivätirsojamme. Aittolahti, nukuin silloinkin kuten yleensä, makasin aina kasvot kohden seinää, kylkeä kääntäessäni vaihdoin pieluksen sängyn toiseen päähän - en halunnut valvovien, kuten yöllä vartioon lähtevien ja sieltä palaavien, näkevän jos nukkuessani tiitini sattuisi housujen sisällä pönköttämään jäykkänä.