Alikersantti Lotman vieressäni pöydällä oleva puhelin pärähti. Virkamies olin täsmällinen, ilmoitin niiden vartioimalle alueelle saapuvasta junasta. Puhelinkeskustelun päätyttyä Lotma viuhdoin vartiosotamiesten huoneeseen, jossa avoin oviaukko takanani kuulutin: - Se, jonka vuoro on, käy avaamassa junalle portin.

Kuuluin korttisakkiin, älähdin että on Hyrinän vuoro. Sain monen muun suun kannatuksen.

Vartio-osastot vaihtuivat kerran vuorokaudessa, eikä ylimääräisestä touhusta, junalle portin aukaisusta, pidetty soturikohtaista seurantaa. Siksi ainoaksi kirjanpidoksi jäi sotilaiden muisti. Sen mukaan vähiten vastaan hangoittelevilla oli portinaukaisuvuoro aina ja röyhkeimmillä ei koskaan.

Hyrinä en yhtynyt muiden mielipiteeseen: - Ei oo. Joka kertako se minun vuoro on? Viimeski oli.

Lyhyemmästä Hyrinästä olimme me varusmiestoverit sitä mieltä, että kohdallaan olisi ja alokasaikana pitänyt kirjoittaa punainen paperi ja laittaa se kotiinsa. Esimerkiksi meni viikkoja ennen kuin se oppi tuntemaan armeijan asukokonaisuudet nimeltä. Pukeutuessaan se katsoi muista mallia ja veti päälleen samanlaisia rättejä. Kerran alokas Erikkala, olin siviilissä ponnistellut ylioppilaaksi, pyöräyttelin tuvan pöydällä laskutoimituksia, lyhyempi Hyrinä seurasin vieressä ja sanoin: "Oot sinä nopee laskija. Mitenkä sinä osaat? Oot sinä viisas." Lyhyemmälle Hyrinälle, minulle, kirjoittaminen oli hankalaa. Sotamies Hyrinän vartalo oli keskipituinen, hartioitaan voisi kuvata luisuiksi, kasvot olivat venähtäneet, alahuuli puski törhöttämään ja silmiensä avoimessa katseessa näkyi ikään kuin ainainen uneliaisuus.

Kului aikaa. Pitkä alikersantti Lotma menin uudestaan vartiomiesten puolelle ja sanoin: - Kuka meni avaamaan junalle portin?

Me vartiomiehet aloitimme joukolla toitotuksen että on Hyrinän vuoro. Lyhyempi Hyrinä murrasin: - Ei varmasti oo...

Lotma huusin sotamiehen puheen poikki: - Hyrinä menee helvetin äkkiä! Siellä saattaa olla jo juna odottamassa! Tuima katseeni seurasi ärjyntääni.

Itku kurkussa Hyrinä taivuin jälleen kerran massan eessä. Pyyhälsin tempaisten rynkyn asetelineestä ja portin avaimen vartiopäällikön huoneen seinältä. Talsin piikkilanka-aidan vieressä aitauksen ulkopuolella. Portille oli muutama satametrinen. Syynäilin polun pohjaa. Avasin aidan verkkoportin, se oli kasattu rautakehikkoon. Minä tein niin kuin on käsketty, oottelin kun juna kävi alueella. Kun se meni pois, panin kulkuläven lukkoon riippulukolla. Minua vitutti koko hevonperseen touhu.