Myöhäissyksyisenä aamupäivänä ruotuväki, eli me, odotimme nelirivissä levossa rapatun kellertävän komppaniarakennuksen etupihalla. Rakennuksen kaksiovisen pääsisäänkäynnin yllä mitättömän tehoinen kuuppalamppu loi meille loistettaan. Meistä takaoikealle tönötti punainen puurakennus, joka käsitti muun muassa liiterin, työkalujen ja jämerämpien aseiden varaston sekä traktoritallin. Ruohikolla, takavasemmalla hujotti lipputanko. Vasemmalla, matkan päässä pensoi orapihlaja-aita. Oikealla, jytäkämmän metsän laitamilla piili monista piikkilangoista viritelty varjelus. Seisoskelimme rakennuksesta poispäin viettävällä kentällä. Meidän oli edelleen syytä uskoa hämärän haihtumiseen.

Alikersantti Nuolijärvi ilmoitin peltilätkä kaulassani miltei hymyillen kouluttamaan tulleelle ylikersantille joukkomme olevan valmis sulkeisharjoitukseen. Ylikersantti Suvantola kiitin topakasti ilmoituksesta ja käännyin komennettaviini päin. Nuolijärvi poistuin rauhallisesti komppanian uumeniin. Ylikersantti Suvantola kajahdutin niille:

- Huomenta pojat!

- Huomenta herra ylikersantti!

- Ei riitä. Näin isosta miesjoukosta on lähdettävä kovempi ääni. Uudestaan. Huomenta pojat!

- HUOMENTA HERRA YLIKERSANTTI!

- Nyt tuli jo vähän sinne päin. Päivää pojat!

- PÄIVÄÄ HERRA YLIKERSANTTI!

- Iltaa pojat!

- ILTAA HERRA YLIKERSANTTI!

- Hyvää yötä pojat!

- HYVÄÄ YÖTÄ HERRA YLIKERSANTTI!

- Jippijaijee pojat!

- JIPPIJAIJEE HERRA YLIKERSANTTI!

- Mitä virnuillaan. Naama peruslukemille! Osasto! Komppaniarakennus myötäpäivään kiertäen neliriviin järjesty! Mars mars!

Ylikersantti Suvantola komensin sanoilla:  - Riviin järjesty!

Kun edessäni oikealle avautui kymmeniä metrejä pitkä rivi, käännähdin muutamia kymmeniä asteita vasemmalle. Meistä sotamiehistä kukaan ei noteerannut käännöstäni miksikään ennen kuin kiljahdin: - Rintamasuunta!

Silloin vanhat opit palautuivat meidän nuoriin päihimme. Ensimmäinen asevelvollinen siirrähdin vain vähäisen, siten että pääsin tillottamaan kohtisuoraan herraani kasvoihin. Muu rivi pyörähdimme murtuilevana viuhkana miehustamme samaan suuntaan. Sitten, paikallaan puolelta toiselle hitaasti kääntymällä, ylikersantti Suvantola aloin vemputtaa riviä edestakaisin kuin auton lasinpyyhkijää. Me lähimpänä olevat pääsimme helpommalla, mutta me etäisimmät  jouduimme pistämään juoksuksi. Ylikersantti Suvantola kyllästyin muodostelman rakoilun katseluun ja niin ojennutin rivin ja komensin joukkomme lepoon. Kävelin meidän eniten juosseiden päähän ja käskin asennon kautta käännöksen vasemmalle. Ylikersantti Suvantola napanaan jonomme viuhui puolelta toiselle ja juoksijat olivat vaihtuneet.