- Pirrrr, jurisin kimakasti, kovankaikuisesti.

Mitenkä se ilmotus menikään? Herra... Ei kun... PeeUuko?

Yhtä puhelimen pärähdystä säikähti niin, että läiskäytti minut pimeyteen, kasvoni kiinni omaan pyllyyni. Sitten heitti meidät, koko kokoelman, huolimattomasti laatikkoon ja työnsi minut kiinni.

Pirisin toisen kerran. Vasta kesken kolmannen pirinäni se nosti luurini.

- ... apupäivystäjä, sotamies Hyrinä, välitin lävitseni.

Se puristi minua reilusti tyrkyttäessään rakenteisiini tiukahkoja mutta hieman sammaltavia sanojaan. Puhe singahti sisälläni sadan metrin päähän, korvaani.

- Täällä ylikersantti Suvantola. Tuokaa kouluttajien asuntolaan sylyksellinen polttopuita.

Hyrinä yritin: - Mutta ei täältä saa lähteä...

Ylikersantti Suvantolaa, minua, tympäisi sen jepiköiminen, keskeytin: - Kyllä te saatte! Teidän pitää! Minä käsken teitä tuomaan ne polttopuut! Loppu!

Ylikersantti Suvantola en odotellut sotamiehen vastausta, vaan kolautin puhelimen luurin kannattimillemme. Minua harmitti kun tulin tilanteessa kiihtyneeksi, se ei ollut edukseni.

Komppanian käytävällä seisoksiva Hyrinä hulmuilin puolipaniikissa. Mistä vitusta perkeleelle polttopuita? Liiteristä. Täysin outo laitos. Pimeällä haparoimaan. Jos herättäisi jonkun omasta tuvasta, siitä alkaisi karmea turvan vääntö. Ja käskemiseen mulla ei ole valtuuksia. Millä helvetin konstilla kiertäisi kapiaisten edessä pokkuroimisen? Nopea miettimiseni tuotti tulosta. Minulle välähti, missä myös valvottiin yöllä ja ennen kaikkea mistä löytyi käskyvaltuuksia. Etsin seinän ilmoitustauluun nastoitetusta arkista tietyn puhelinnumeron. Se tarttui mustaan luuriini ja kuuli sieltä pian hymyilevän sotilaan puhetta:

- ... vartiotupa. Vartiopäällikkö, alikersantti Nuolijärvi.

Hyrinä ajattelin pikaisesti, että olipa hyvä tuuri kun ei sattunut vaihdon vetäjä. Esitin asiani: - ... niin eikö sieltä voisi lähettää jonkun viemään puita?

- Ei täältä kannata ketään herätellä. Ollaan kaukana. Käyt vain heittämässä sen puusylyksen.

- Mutta en minä saisi poistua komppaniasta. Pitäisi vielä pimeällä mennä rymyämään liiteriin.

Linjallani vallitsi hetken puhetauko. Nuolijärvi katselin mustaa pöytäpuhelintani ja tuumin itsekseni. Sitten annoin ulkona pylväissä roikkuvia lankojani pitkin valistuksen Hyrinän korvan kautta aivoihini: - Käy katsomassa onko saunassa pilkkeitä. Otat sieltä jos on. Viet sylyksen ja sillä selvä.

- Pitänee sitten käydä.

- Loppu.

- Loppu.