Hyrinä ryntäsin porraskäytävään ja kaksivartisia portaita kerrosta alemmaksi. Vilistäessäni sytyttelin valoja. Alakerrassa, talon poikkisuuntaan olevalta käytävältä kierryin oikealle vievästä ovesta. Saunan pukuhuoneen lattialla lenotti puinen kantoteline melkein täynnä pilkkeitä. Kyykistyin latomaan käsimutkaani koivukalikoita. Jätin telineeseen muutaman kapulan siemeneksi. Paikoista valoja sammutellen palasin portaikkoon, nousin puoli kerrosta ylös, pääovitasanteelle. Siinä muistin ettei mukanani ollut talon oven avainta. En lähtenyt sitä enää hakemaan. Asetin pihtipielessä toimettomana äljöttäneen katuharjan varren oven väliin toppariksi.

Viiletin pimeässä ripeästi. Tavoittelin kohti sadan metrin päässä olevaa, lautavuoriinsa punaisen maalin siveltimestä saanutta, mökkiä. Mielessäni vilahti kauhukuvana päivystävän upseerin juuri silloin tapahtuva vierailu. Perkele tämän talon komentoja: yksi määrää ettei apupässi saa poistua komppaniasta ja toinen että on poistuttava. Pinttelin sorastettua pihatietä, joka oli lumeton, vaikka kalenterin mukaan piti olla alkutalvi. Vallitsi leutous, tähdettömyys. Rupesin miettimään sitä, kuinka kuuluisi käyttäytyä taloon mennessään. Tuleva tilanne jännitti.

Kuistin oven päällä pyöreäkuuppainen ulkovalo loi kellahtanutta loistoaan. Hyrinä nousin portaat, astuin kuistin ovesta sisälle ja seuraavasta ovesta eteiseen. Pysähdyin miettimään mikä kolmeen eri suuntaan vievistä ovista olisi oikea. Samassa kuulin puhetta suoraan edessäni olevan oven takaa. Koputin. Huoneesta kuului hihkaisu: - Sisään!

Menin huoneeseen ja oven suljettuani seisatuin paikoilleni.

Kämppä oli karu, melkein kuin joskus teininä näkemäni taukotuvan tasoa, vain kookkaampi. Ikkunan edustalla pitkä putkijalkainen pöytä penkkeineen. Pöydällä virui musta puhelin ja termospullo punaisine irtaallaan olevine muovimukeineen. Eri seinustoilla könötti useita armeijan metallinhohtoharmaita sänkyjä, osa päiväpeittokunnossa, osa pelkät vaahtomuovipatjat päällään. Verhonreuhut roikkuivat ikkunoissa. Varsikuuppavalaisin riippui katossa. Seininä tyhjät ätläkänvihreät haltexit. Lattian päällysteenä lojotti ruskea korkkimatto ja kattona riippuivat tummiksi paahtuneet lakatut vanhan mallin panelit. Huone henki koleutta.

Hyrinä yllätyin iloisesti, kun lukaalissa istui vain kaksi henkilöä. Ulkona viuhtoessani kerkesin jo suunnitella kuinka lähtisin purkamaan ilmoittautumissumaa yliluutnantista alkaen. Yhteensä oli koolla vain kolme ihmistä, me kolme Suomen kansalaista.