Istuimme penkillä, toista metrin päässä toisistamme, pöytä selkämme takana, päin pilkkeiden tuojaa, minä, ylikersantti Suvantola valtion sunnuntaikuosissani ja minä, Kerttu viininpunapohjaisessa kirjavassa mekossani. Naisella näkyi olevan myös osittain lamelankainen tummanvihreä takkikude päällään ja kasvojen kulunutta viehkeyttä kohentamassa reippaat ehostukset. Hyrinä päässäni pistäytyi ajatus: lienevätkö Soppi ja muut saparot huilanneet puoliviikkoispanoille akkojensa luokse, kun niitä ei kämpässä näkynyt.

Ylikersantti Suvantola ja Kerttu olimme ottaneet useampia lasillisia ravintolassa jossa olimme vasta tutustuneet.

- Rih hih rr.

Kerttu virnistin huoneeseen tulleelle sotamiehelle ja rikahdin sen totiselle olemukselle. Se kattoi mua. Näin että tuli toveri jolla silmäkulmassa pilkahti. Tietysti se piti mua sellaisena naisena, mutta hitot siitä. Kuitenkin se pitkä, luurangonlaiha silmälasipää vaikutti jotenkin ressukalta.

Hyrinä minusta nainen näytti vielä hyvin soittokuntoiselta. Puolitoista viikkoa. Pääsisipä jaolle.

- Herra ylikersantti, mihinkä minä laitan nämä puut?

Ylikersantti Suvantola, hän, jolle elämän päätepisteeksi tulisi koitumaan kaatuminen omaan aseeseen, huiskautin rennosti kädelläni läkkipeltikuorisen pystyuunin suuntaan ja sanoin: - Siihen uunin eteen ja voitte saman tien tehdä niistä tulet.

Hyrinä vein klapisylyksen ja laskin sen tulisijan eduspellille. Minua huolestutti eniten se, osaisinko sytyttää riittävän nopeasti, esimieheni mielen mukaisesti, tulen. Toiseksi mieltäni raastoi käyntini pitkittyminen. Siksi päätin koettaa: - Mutta herra ylikersantti. Olen apupäivystäjä. Komppaniassa ei ole päivystäjää.

- No sotamies menee sitten komppaniaan. Sytytän sen itse.

Ylikersantti Suvantola näin kuinka poika poistui sotilaallisin liikkein ja oikeaoppisesti vasempaan kääntyen.

Hyrinä huomasin harjanvarren pitäneen komppanian ovea minulle avoimena. Istuuduin päivystäjän pöydän taakse. Vedin laatikon auki. Asettelin ikuisuus sitten tutkimani lehden paikkaansa ja samaan pinkkasyvyyteen, josta olin sen löytänytkin. Käpyttelin käytävän päähän. Käytävän keskiosassa päivystäjän harmahtavan puupöydän kohdalla katossa paloi valo, hämärässä käytävän päässä paloi sätkäni ja polttelevan apupäivystäjän päässäni oli vasta poltettu pärettä.

Hyrinä jätin miellyttävän maittavan Aroman polton. Keinuin päivystäjän tuolille. Se kaivoi sisältäni sotilashuumoriliuskan. Tutkin paperia minuutin pari. Seinällä pärähti. Hyrinä vastasin puhelimeen. Komensin sotamiestä: - Ylikersantti Suvantola täällä. Tuokaa minulle kaksi pulloa limonaadia.