Koneen etuosa kierähti auki. Otimme ulos Sitson ja Keltaisen Jaffan. Puukari jäin sulkemaan konetta kun apupäivystäjä lähdin heti taipaleelle. Mennessäni Hyrinä sieppasin seinältä pääoven avaimen.

Sotamies Hyrinä suuntasin punaiselle mökille. Toisella kerralla oveen koputtelu ja sisäänmeno kävivät rutinoidummin. Pystyuunista kuului humina. Ylikersantti Suvantola, se asetti pullot viereeni pöydälle, tuumasin: - Hyvä juttu. Maksan nämä huomenna komppaniassa.

Onkimato-Hyrinä siirryin jälleen päivystäjän pöydän taakse istumaan. Tunsin jännitystä, ajattelin: Mitä seuraavaksi?

Sotamies Hyrinä kohdalleni ei sinä yönseutuna langennut lisää erikoishommia. Kello 1.25 herättelin käytävän perällä olevasta tuvasta seuraavaksi vuoroon tulevaa apupäivystäjää. Nukkuva sotamies oli harvinaisen sikeäunista sorttia. Kun reilut ravisteluni ja matalaääninen puheeni eivät tuntuneet varmistavan soturin heräämistä, nipistin sitä säärestä minkä jaksoin. Sotamies Purnumäki puhkesin pedilläni kiroilemaan ja tein sille houkalle selväksi että olin hereillä.

Peltilätkä lepäsi päivystäjän pöydän kulmalla. Sotamies Hyrinä odottelin tupani oven vierellä tulijaa. Sotamies Purnumäki naputin Hyrinälle nipistelemisestäni.

Tehtävästään vapautunut Hyrinä yritin päästä uneen. Ennen nukahtamistani ajattelin, että aamulla saisin tupani väeltä muikeat keljuilut.

Seuraavana päivänä ylikersantti Suvantola en halunnut muistaa yöllistä velkaantumistani. Sen paremmin alikersantti Puukari kuin sotamies Hyrinä emme menneet ylikessulle asiasta huomauttelemaan. Limsakonetta huoltanut yhteisö huuti puuttuvaa markkaansa, puolta sotamiehen päivärahasta. Koneen nokkamiehenä alikersantti Puukari maksoin tuon markan omistani.