Ylikersantti Kapio pidin komppaniani sotilaille taas käskynjaon. Teroitin niille huolellisuutta aseiden käsittelyssä. Erityisesti kehoitin niitä mahdollisten suutarien vuoksi ampuma-alueella katsomaan mihinkä jalkansa polkisivat.

Patikoimme ammunta-alueelle. Seutu näytti meistä surkealta. Pitkin mantuja rojotti katkopuuta kaiket maailmat.

Ylikessu käskin meidän viritellä maastoon itsellemme maaleja. Puhalsimme eri värisiä pyöreähköjä ilmapalloja täysiksi ja kiinnitimme ne naruilla ampumamaastossa törröttäviin karahkoihin. Helpotimme sotimistamme asettamalla pallot reilusti näkyville. Koskettelimme palloja hellin käsin, varoimme puhkaisemasta niitä.

Taapimme ampumapaikalle, jossa meille sotamiehille jaettiin satsit patruunoita. Konetuliaseet räjähtivät kylvämään kyyneleitään. Kumipallot muuttuivat riekaleiksi. Niistä lähteneitä ääniä ei kuulunut, aseiden räiske hautasi kaiken alleen.

Ammuntaleikit jatkuivat kunnes iltaruokailu painoi päälle ja siirryimme telttakylään. Saimme lämmintä suolen mutkaan.

Iltamme oli vapaa. Teltassa tarkeni loistavasti makoilla. Illan päälle kävimme sotkussa, joka vaikutti alueen rakennuksista ainoalta kiinteämmältä teokselta. Ahtaudesta päätellen jotakuinkin me kaikki sen puolen varuseläjät olimme tunkeneet sinne. Me pojat jonotimme ostaaksemme meiltä vihreäpukuisilta naisilta suuhun pantavaa. Söimme tyttömunkkeja kahvin tai mehun kera ja istuimme isona tungoksena.

Ensimmäinen yömme oli melko rauhaisa. Meidän tarvitsi valvoa vain telttamme kipinävuorot. Jouduimme aikamme seuraamaan hehkuvan kaminapöntön värimuutoksia, välillä lisäilimme klapuja. Öljytuikku paloi keskisalossa pienellä liekillä läpi yön. Me valvoneet kipinämikot saatoimme ajoittain kuulla ulkoa nahkasaappaiden narsketta. Yö kirpoi kuutamoisena.