Ammuntaleirin toisena yönä oli meidän telttamme sotaväen vuoro vartioida parakeista ja lukuisista telttakunnista koostuvaa majoitusaluetta. Järjestykseen kuului että väijytuurin päälle joutuisimme olemaan yhtä pitkän löysin kipinänä. Hukit selvitettyämme saisimme palkaksemme useamman tunnin unen.

Illalla pitempi Hyrinä kaavailin telttani jätkille kuinka ottaisin vielä kolmea varttia pitemmät yöunet. Sanoin vetäväni sekä väijyn että kipinän yhtä aikaa. Ilmassa leijui vastustava henki, mutta kukaan ei lyönyt julkista juntturia, emme kehdanneet ruveta tarkoin laskemaan kuka joutuisi tekemään ylimääräistä, jokainen meistä ajatteli ettei se sattuisi minulle. Niin Hyrinä sain ehdotukselleni hiljaisen hyväksynnän.

Yöllä sotamies Hyrinä matelin mantteliin verhoutuneena vartiossa. Kuudanyö paukkui kipakkana pakkasena nurkissa. Majoituskentän puista heittyi terävät varjot tamppautuneille lähiympärystän hankisille. Kallistellessani katselin savun purkautumista kaminoiden torvista. Jonkin teltan korsteenista työntyi kipinäsuihku. Tympäisi. Tuntui turhalta.

Ajattelin. Taas kerran vartiossa. Eikö hereillä olevat telttojen kipinämikot riittäisi, ne varmasti kuulisivat jos alueella liikuttaisiin epämääräisesti. Neljän kuukauden komennuksellakin meininki oli tähän verrattuna tositouhua. Vaikka tänne tallustelisi joku pienoiskiväärin ja patruunoiden kanssa, sillä olisi yksinään kotvasen enemmän tulivoimaa kuin koko tällä sakilla yhteensä. Kusella kävijöiden ja tulen kohentajien  vartiointi riittäisi. On pakko kävellä. Manttelinhuorakaan ei pidä lämmintä sen vertaa että voisi jäädä paikalleen seisoksimaan. Kapiaiset on tietysti parakeissaan ja maalikylän ravintoloissa ryypänneet illan. Ja kukaties jotkut niistä ketaleista ovat päässeet pissisieraimellekin. Jännä sana tuo Huhdin mainostama pissisierain.

Varttitunnin alueella edestakaisin teppailtuani puikahdin telttamme sisään ja asettelin sen liepeet tiiviisti. Pojat nukkuivat. Kaikkien käpälät olivat kamiinan puolen päässä, katsoin ettei kukaan ollut liian lähellä lämpimän lähdettä. Survoin pöntön niin täyteen klapuja kuin suinkin sopi. Tiesin sen pian muuttuvan lähes kauttaaltaan punaiseksi.

Hyrinä ajattelin etteivät kapiaiset kehtaisi yöllä kytätä vartiomiehen tekemisiä. Pujottelin rynnäkkökiväärin rinnaltani ja laskin sen viereeni. Heitin nahkasaappaat jalastani teltan seiniviereen. Riisuin kintaani manttelini taskuihin. Laskeuduin makuualustalle pitkälleni.

Ennen minua vartiossa ollut Halla, jonka virallisen kaavan mukaan olisi silloin pitänyt olla kipinänä, mutta jonka minä olin vapauttanut tehtävästään, en ollut vielä uponnut uneen. Suhahdin Hyrinälle: - Älä helkkarissa tee tuota. Varmasti palat.

- Nukkuvat humaloitaan. Kuka niistä yöllä kehtaisi ulkona pyöriä, sanoin Hallalle. Sotamies Halla painauduin takaisin makuulleni.

Sotamies Hyrinä olin ollut pitkälläni noin kymmenisen minuuttia. Kamiina hehkui. Yhtäkkiä ulkoa kantautui tohun kapiaisen kajerrus, kajautin: - Missä on vartiomies!