Ylikersantti Kapio katsoin viimeisen kerran kelloani. Kohotin pistoolin ilmaan. Raketti suhahti korkeuteen, jolloin kalvakka valkeus täytti läheisen maanpiirin. Komensin röläkästi:

- Tulta!

Rihlaputket särähtivät soimaan. Hetkessä sotamiehet aseemme alkoivat vihkiä lähimaaston vihollisten päitä tuhon omiksi. Palloista katosivat henget. Riemullisesti laskettelimme voittajan tulta, piirsimme maisemaan kultaisen tulista ajatusviivaa. Roukkaja olin kevyine konekivääreineni mukana juonessa, tosin yritin säästellä kutejani. Rintamalinjasta näimme etäällä etumaastossa välähdyksiä.

Reilusti oikealta, linjan ulkopuolelta, me kevyen singon ampujapari räväytimme pari onteloista lähetystämme, jotka antoivat lisäväriä valoilmiöihin. Kuvasimme vihullisen panssarivaunujen tuhoamista.

Uuden kalvakan noustessa takaani ilmaan, Huhti hoksasin etuoikealla, kiven kupeessa, yhden vihreän ehjän ilmapallon. Kuvittelin sen jäävän kuolleeseen kulmaan kohdallaan olevaan ampujaan nähden. Pallon ehjänä säilyminen keljutti minua. Kokeilin tähdätä sitä painamalla rynkkyni piipun etupään oikeanpuoleiseen eturajoittimeeni ja piipun takapään vasemmanpuoleiseen takarajoittimeeni. Pallo ei sopinut sektoriini. Tiesin takanani olevan vahdin, joten en uskaltanut ylittää sektoriani. Yritin huikata asiasta oikealla puolellani paukutelleelle Höljäkälle. Mutta Höljäkkä vain naurattelin ja viitoin kädelläni Huhtia lopettamaan selittämisensä, pauke oli niin kova, ettei sen puheesta saanut selvää. Huhti jätin asian sikseen.

Ruilauttelimme kuka mitäkin mielensä kohdetta. Sarjansa saivat niin rämeen röteliköt kuin kankaan vietot. Jotkut meistä yritimme etsiä kiviä, joista pääsimme livauttelemaan nättejä valojuovakimmokkeita. Välillä vaihdoimme lipasta, vedimme värkit perälle ja puhalsimme uutta suoleen.

Kuumimman rähähdyksen jälkeen jäimme pitämään yllä epämääräisempää jälkivihaa. Piippuun pantavat vähenivät. Puolustautumisemme ajautui vaiheeseen, jolloin vain nuukimmilla oli ammuttavia. Silloin Halla kuulin, korvatulpistani huolimatta, vasemmalla puolellani maanneen Roukkajan haikailevan: - Pitääkö näitä vielä säästellä, vai saako jo ampua kaikki?

Halla hönkäisin naapurilleni: - Paina paina putkesta läpi kaikki mitä ikinä löytyy!

Roukkajan toisella puolella pitempi Hyrinä vakuutin niin ikään konekiväärimiehelle, että se panisi kaiken taipaleelle.

Roukkaja puristin konekiväärin liipaisinta. Aloitin taistelutantereen puhdistuksen vasemmasta laidasta. Lakaisin puolelta toise lle ja pyyhkäisy pyyhkäisyltä siirsin vetojani etumaastossa yhä kauemmaksi. Valojuovaluodit tekivät juopertelevaa kuviota. Halla katselin kuinka roukkaja lyijymyrkytti kangasta ja suota viimeisellä vyöllään lukon kilahdukseen asti.

Roukkaja saisin toista vuorokauden kuluttua komppanian käytävällä kuulla yliluutnantti Kujangin myöntämästäni yhden vuorokauden kuntoisuuslomasta kovapanosammunnoissa tapahtuneen kunnostautumiseni johdosta.

Pian viimeisen konekiväärisuihkuni jälkeen ammuntaa johtanut peikko katsoin että peto oli saatu aisoihin. Huusin pojille: - Tuli seis!

Komentoni jälkeen me harjanteella seisoneet katselijat räväytimme reippaat aplodit. Taputimme kauneudelle. Olimme pimeydessä nähneet melkein kuin ilotulituksen. Enemmänkin. Monen taitajan toimesta eteemme oli piirretty tulesta yksinkertaisia geometrisia kuvioita, jotka yhdessä muodostivat kuin alati muuntuvan taideteoksen.

Sitten meille sotamiehille alkoi harmaa arki. Ammunnan johtajan ominaisuudessa ylikersantti Kapio varmuuden vuoksi kielsin poikia nousemasta makuultaan. Aloitin rivin oikeasta laidasta ampumattomien patruunoiden inventaarion ja aseiden tyhjyystarkastuksen. Mukanani seurasi aliupseeri ampumattomia keräämässä. Aseidemme tultua tarkastetuiksi ja mahdollisten ylimääräisten patruunoiden luovutetuksi, saimme nousta seisaallemme. Monet meistä olimme kohmeisia.