Lähetin opistoon näytetekstiksi muun muassa seuraavan kirjoitelmani:

                   Retkeilyä

Me oltiin silloin luokkaretkellä. Oli pysähdytty syksyiseen paskanhajuiseen Lappeenrantaan. Yöpymispaikka oli motelli. Melkein kaikki meikäläiset olivat  menollaan katsomaan kylää.

Alkuillasta satuin porukkaan, joka pistäytyi muun muassa Odvaarin huoneessa. Tunnelma oli sellainen valmistautuva. Odvaari tarjosi maistiaisiksi lempijuomaansa Carilloa. En juuri innostunut aromistaan.

Illan päälle pyörittiin pienissä porukoissa kartsalla. Tarjouduttiin ravintoloihin. Eräässä vaadittiin peräti pukua, no harvallahan meistä semmoisia mukana oli. Päästiin istumaan johonkin mörskään. Myöhemmin läksin ulos aikeena katsoa jonkin muun paikan menoa.

Ulkona tapasin Jimmyn. Jimmy valitteli ikäänsä, jota oli niin vähän ettei se ollut päässyt mihinkään sisälle. Raitilla meitä vastaan kalppi kurssikavereita. Kyseltiin niiltä paikkaa, jossa kahdeksantoistavuotiaskin pääsisi mukin ääreen. Saatiin "osoite" ja käveltiin Jimmyn kanssa paikan ovelle.

Paineltiin soittokelloa. Ei tuottanut tulosta. Nähtiin sisällä eteisessä jonkun äijän puhuvan puhelimeen. Paineltiin näppylää vähän väliä. Lopulta puhelimeen puhuva lopetti ja kääntyi tulemaan ovelle. Silloin hoksattiin, että sillähän on isot väkäset kauluksissa. Se avasi oven ja rupesi sättimään meitä. Me heittäydyttiin puolustuskannalle. Tuli mainituksi, että mistäs me tiedetään kuka on puhelimessa, kun se on meihin selin. Minä sanoin sille kans ettei olla paikkakuntalaisia.

Kun meillä oli tuo meininki päällä, niin kapakasta tulivat ulos meidän kurssin Osku ja Tapsa. Tapsa käveli ulos enempiä pulisematta, mutta Osku vittuili portsarille Jimmyn ja minun kohtelusta. Portsari potkaisi Oskua. Osui huonosti. Osku juoksi vähän matkan päähän ovelta, otti karatemaiset käsiasennot ja hihkaisi, "tule tänne tappelemaan!" Portsari pysyi ovellaan. Me Jimmyn kanssa yritettiin puhua porttimikolle asiallisesti. Jätkät meidän takana heittivät muutaman herjan ja lähtivät sitten nostelemaan. Lopulta saatiin työvoitto, se päästi meidät taloon.

Otettiin Jimmyn kanssa muutamat viinikupit. Juteltiin. Jimmy oli mielissään kun pääsi siinä kaupungissa edes johonkin sisälle.

Puolenyön seudussa käveltiin motellille. Istahdettiin aulan pehmeille nojiksille. Kipinä meni ohi huoneeseensa päin. Taas se oli jostain iskenyt tytön: nuoren, keskipituisen, sopusuhtaisen ja sillä oli suorahko pitkä ruskea tukka. Ne kulkivat aulan läpi korostettua toisiinsa kiintymystä näyttäen.

 

Aamulla väet valuivat tilausajolle. Kipinän yöllinen tyttö pyöriskeli orpona pihalla, lähellä motellin sisäänkäyntiä. Kyseli meiltä ohi kulkevilta, oltiinko nähty Lapin poikaa. Kukaan ei ollut.

Reilut puolet oppilaista istui jo bussissa, osa seisoskeli vielä ulkona, odoteltiin viimeisiä tulijoita. Yhtäkkiä lyhyenläntä, pyöreäkasvoinen, ruskeatukkainen, pilkesilmäinen jätkä syöksyi juosten auton sisälle. Se ryntäsi kyyryssä perälle. Huikkasi meille mennessään, että pitää sanoa ettei ole autossa jos kysytään. Sallan karhu tassutteli auton käytävää Kipinän jäljessä taakse, tuumasi: - Pitäähän sitä kaveria tämän verran auttaa. Kun ei meinaa päästä eroon...

Kipinän yöllinen tyttö haikaili jo auton oven lähistöllä Lapin poikaa, joka oli luvannut ottaa hänet mukaansa Lappiin. Lopulta tyttö nousi autoon ja kyseli meiltä yleisesti, "onko täällä näkynyt Lapin poikaa?" Kukaan ei vastannut.

Kipinä kyyristeli takapenkillä, oikealla reunalla, selkänojien suojassa. Olipa sillä Sallan karhukin vieressä näkösuojana. Kun tyttö otti muutamia askeleita kävelläkseen autossa peremmälle, pikasulho tuli piilostaan esille. Se siirtyi lihallisen kilpensä kanssa istuimella enemmän käytävän kohdalle. Valahtaneessa asennossa istuen se nosti vasemman jalkansa tyttöä kohden ja teki sillä pari potkuliikettä. Samalla se huusi hermostuneen naurun sekaisesti, kiihtyneesti:

- Mee pois! Mee pois!

Tyttö seisahtui paikoilleen, hämmentyi. Teki nytkähdyksen, kuin liikkumisyrityksen. Oli hetken epätietoinen. Sitten kääntyi ja käveli mitään puhumatta autosta ulos.

Kun koko remmi oli tilausajon sisällä, kuljettaja alkoi ohjastaa ajokkia seuraavaan etappiin, Joensuuhun. Siellä meille oli suunniteltu vierailut Penttilän sahalle ja Repolan metsätraktoritehtaalle.