Tein vähän töitäkin. Syhkyttelin edestakaisin tämän talon ja mummon mökin väliä entisen muijan 100 A Datsunilla. Satasen lattialla, penkeillä ja peräkontissa kuljetin niitä kahta pihakoivua moottorisahan mittaisina pätkinä, sain ne tähän pihaan polttopuiden tekoon varaamalleni paikalle. Halkaisukirvestä, kiilakirveitä ja lekaa käyttäen lohkoin pölkyt haloiksi. Visaisimpien halkeamista avittelin moottorisahalla. Sain nättiä koivuhalkoa harvaan pinoon muovin alle kesäksi tuulettumaan.

Rälläilin kotikylässä melkein kuukauden.

Elokuun lopulla sain kutsun Orivedelle sanataiteen ykkösmodulille. Kurssin alkamispäiväksi oli määrätty syyskuun viimeinen.

Kun sain tiedon koulutukseen pääsemisestä, varasin ajan mielenterveystoimistoon. Kerroin siellä elämästäni ja olin vailla rauhoittavia lääkkeitä. Tarvitsin rohtoja pystyäkseni olemaan ihmisten edessä katseltavana. Eri kerroilla talossa oli eri psykiatrit ja kumpikin määräsi omat lääkkeensä. Sain reseptit Rivatriliin, Peratsiniin, Doxaliin ja johonkin sydämen tykytystä hillitsevään lääkkeeseen.

Syyskussa varasin ajan sosiaalitoimistoon. Olin työntekijältä vailla muutamaa ylimääräistä satasta päästäkseni opiskelupaikkakunnalle ja saadakseni maksetuksi kurssin ennakkomaksun sekä majoituskämppäni avainpantin. Olin hölmistyä kun äijä puuskasi minulle löysästi 1500 markkaa ylimääräistä saatesanoilla: "... sitä on alussa kaikenlaista hankittavaa, opiskelutarvikkeita ja sellaista..." Raha oli huomattava lisä kurjaan talouteeni. Siihen asti, ja siltäkin työntekijältä, jokainen markka oli irronnut niin niukuen niin niukuen, tahallaan jälkijättöisenä ja pienissä erissä. Ei silti, ei se ollut ihmekään, olin nimittäin pyörittänyt jonkinlaista valitusrulettia monien tukipäätösten johdosta, Sosiaalilautakunta, Lääninoikeus, Eduskunnan Oikeusasiamies. Sosiaalitoimistossa saattoi joku huoata helpotuksesta, kun olisin opiskeluaikani paikkakunnalta poissa, enkä olisi alituiseen ruinaamassa päätösten oikaisuja, jotka vaatisivat vastineiden laatimisia.