Vähän ajan kuluttua tulivat poliisit. Ne etsiskelivät jotain miestä. Valvoja sanoi ettei sellaista ollut talossa. Lähistöllä kuului tehdyn kilikalikeikka huoltoasemalle.

Mitä muutakaan saatoin tehdä päivän valjettua kuin vain makailla. Huoneessamme ei ollut muita, kun se kipsijalkainen nainen vääntäytyi pystyyn, oli menossa jonnekin. Sanoin sille jotain merkityksetöntä ja se kemppasi huoneen toisesta päästä viereeni ennen kuin kysyi, "mitä". Se vaikutti yliuteliaalta minua ja vaatteitani tutkiessaan. Lattialla olevia kenkiä lukuun ottamatta minulla ei ollut mitään "irtainta". Koko yönkin minulla oli ollut tikkitakki päällä, tosin vetoketju avonaisena, ja olin sullonut sen taskuihin piponi, hansikkaani ja kaulurini. Nainen sanoi, että onneksi oltiin menossa kesää kohti, kesällä hän olisi jo päässyt eroon kipsistään.

Aamupäivällä miehet kuuluivat kerääntyvän ryhmäksi keittiöön, ne tarinoivat siellä. Eräs rempseä kaveri tuli pyytämään minuakin kahville. Ajattelin että porukkaan oli pakko tutustua, ties kuinka kauan joutuisin asustamaan siinä talossa. Menin. Heti alkuun maksoin kahvikupposeni, teko, joka näkyi miellyttävän sitä mukaan pyytänyttä.

Kahvia ryyppiessäni kysyin, mitenkä talossa oli tiskaamisten kanssa? Joku sanoi jokaisen pesevän omat tiskinsä.

Yksi miehistä, jo viisikymmentä sivuuttanut oli tyypiltään melko rauhallinen myhäilijä. Kuitenkin sillä oli vaivaa, sen ilme vääntyi lievästi tuskaiseksi sen liikkuessa. Se sanoi selkänsä olevan leikkauskunnossa.

Eräs kertoi meille työnsä koettelemuksista. Se kuului tehneen vesipiirille hommia. Sanoi vetäneensä viimeksi jollain Valtimon järvellä jotain perkeleen narua perässään, tarsineensa jäällä hangessa ja kiertäneensä kairalla ehkä eräänkin reiän jäähän.

Muuan pipopäinen mies kuului olevan kiinnostunut kaikista erikoisista asioista. Se sanoi jotain ja kävi sitten hakemassa huoneestaan - keittiön takanakin oli huone, jossa asui se vanhempi mies ja pipopää - jonkin lehden sanomisensa tueksi. Eri kerroilla se toi näytille Rikospostin, Suomen Kuvalehden ja Tekniikan maailman. Se puhui rikoksista, sodasta ja autoista.

Puolenpäivän seudussa lähdin kävelemään Porokylästä Nurmeksen keskustaan. Saastamoisen vaatetusliikkeen edessä mieleeni muistui harmittava tapaus. Olin muutama päivä sitten juovuksissa yöllä käynyt kadun toisella puolella T-Marketin kupeessa olevalla Säästöpankin automaatilla. KOP:sta oli soitettu minulle kotiin ja ilmoitettu pankkikorttini löytyneen. En ollut edes tiennyt sen unohtuneen automaattiin. Minusta oli noloa hakea kortti pankista.

Keskustassa menin linja-autoasemalle. Tilasin ja söin liharuoan, päälle join pullakahvit. Ajattelin niillä eväillä mentävän se päivä.

Kevyen liikenteen väylää ja katukäytäviä pitkin palasin ykköskilometrit majapaikkaani.

Sille ensimmäiset kahvit minulle tarjonneelle miehelle ja Vesipiirin miehelle tuli sanaharkkaa. Ne tulivat peräkanaa riitelemään isoon huoneeseen. Vesipiirin mies vittuili sujuvasti ja kehoitti toista kokeilemaan tappelemalla. Toinen, vähemmän raavas, piti kovasti äänenmöyhinää, haukkui kuin koira, mutta näki että se uskalsi uhota vain tiettyyn rajaan ja syrjittäin kääntyen. Äänen pitäjä vain kärkkyi saadakseen sanoa viimeisen sanan. Raavaampi palasi vielä keittiön ovisuultakin usuttamaan äänimestaria tappelemaan kanssaan. Kävi niin kuin olin aavistellutkin, äänimestari sanoi viimeisen sanan, tosin ei mahtipontisimmin julistaen, mutta kumminkin, raavaampi laiskui nohittamiseensa.

Torkahtelin.

Illan päälle minua alkoi melko armottomasti juotattaa. Olin ollut juopoksi pitkään selvin päin, napannut vain ihan oikeat annokset rohtojani. Pidin sitä huonoselkäistä häiskää sympaattisena ja niin maata resottaessani kuulostelin, odotin kuulevani sen äänen keittiöstä. Ja kun ääni kuului, menin keittiöön ja esitin sille että lähdettäisiin muutamille iltakaljoille. Tiesin jo, että taloon oli lupa tulla kaasussakin, kun ei vaan häirinnyt ketään eikä tuonut pulloja mukanaan. Häiskä tunnusti melko suruttomasti ettei hänellä ollut nappulaa. Sanoin voivani tarjota muutamat. Häiskä suostui. Se pipopää katseli minua vähän kuin kieli pitkällä, mutta ei iljennyt tarjoutua toiseksi siipiveikoksi, olin siitä hyvilläni. Näin pipopään naamasta että sillekin olisi häppä maistunut.

Ulkona häiskä sanoi minulle vierovansa Ankkuriin menoa, sillä portaiden laskeminen ja nouseminen tekisi häijyä sen selälle. Päätettiin mennä HipHopiin, joka olikin lähimpänä.