(1.9. klo 17.58 s.a. Nurmes) Hortoilin viitosharjoituspaikan 909:lle, nousin askelmat kuljettamon vierelle, suojasin kädellä häikäisyä ja tihrasin ohjaamon sisään, kypärää ei näkynyt. En enää lähtenyt kauemmaksi jumppa-alueella etsiskelemään. Palatessani katsahdin vasemmalle, peremmälle, mutta en nähnyt etsimääni konetta. Palasin vanhaan halliin huoltotilojen kautta. Pate oli pesemässä hallin altailla käsiään. Hän huomasi minut ja kysyi, "löytyikö kypärä". En jäänyt rupattelemaan vaan sanoin käppäillessäni, "kyllä se joskus löytyy". Vaikka leikinkin holjaa poikaa, kypärän katoaminen jäi mieleni päälle, askarruttajana. Kävin nakkaamassa pukeutumistilan penkillä lojuneet haalarit kaappiin ja nostin samaan paikkaan rakennusmiehen vahvistetut harmaat saappaani.

Koko ajan oli kiire mielessäni. Oijustin ruokalaan. Tiskillä oli yksi kahvinottaja edelläni. Heitin keltaisen kahvilipun muovikulhoon ja aloin haroa kuppia nyrkkiini. Keittäjä oli onnettoman näköinen kulkiessaan tiskin toisella puolella. Hän sanoi, "kun on vaan yksi pulla". "No minä otan lipun takaisin ja juon kahvit kotona", sanalsin ja toteutin aikeeni. Keittäjä näytti huojentuvan ratkaisustani.

Noudin valmiiksi pakatun ison violetin kassini huoneesta ja siirryin pihalle. Lyhyen aikaa odotettuani näin pihaan kaartavan tutun punaisen Kadettin. Silja oli hakenut lapset koulusta ja tullut heidän kanssaan minua noutamaan. Pyysin auton puoliavoimen sivuikkunan kautta Siljalta auton avaimia. Tavanomaisen jähmeän suhtautumisensa omaten hän kysyi mitä niillä tekisin. Vastasin ja pääsin laittamaan ison kassini peräkonttiin.

Kotona käytyämme autoilimme peräkanaa Mustaparran autokorjaamolle päin. Matkalla pysäytin Sata Aan ja viereen tulleen Siljan ihmetellessä sanoin ettei auto nykinyt yhtään, epäilin että kannattaisiko sitä viedä korjattavaksi. Silja painosti tiukasti korjaamolle vedoten siihen, että auto oli jo kauan rykästellyt. Jatkoimme matkaa.

Korjaamolla olin vähän nolohkona kun ilmoitin auton olevan vaivaton juuri silloin. Mustaparran Ahti koeajoi pelin ja alkoi tutkia konepellin alustaa. Hän muutti aikoinaan suuriksi säätämäni tyhjäkäyntikierrokset pienemmiksi ja muutti katkojan kärkiväliä. Hän asetteli testerin johdot paikoilleen ja totesi, "tämähän on ihan sekaisin". Hän vaihteli johtimia ja sai tulppien johdoista sähköiskuja, joita kirosi. Lopulta hän veteli yksi kerrallaan tulpan johtoja tulpista irti. Nelospytyn johdon irroitus ei vaikuttanut koneen roklottavaan käyntiin mitenkään. Ahti irroitti kyseisen johdon virranjakajasta ja huomasi ettei sen päässä ollut kosketusosaa, johto oli hapettunut poikki. Sovimme että yksin tein vaihdetaan kaikki johdot.

Keken Parkkiselta vuokraamassa peltihallin korjaamo-osassa pyörähteli odotuksen merkeissä entinen työtoveri Postilta, Sorvojan Reino. En vaihtanut hänen kanssaan yhtään sanaa.

Ahti oli päässyt johtojen vaihtamisen alkuun kun Keke lesetteli vanhalla mustalla Roverillaan pihaan. Keke katsahti korjaamoon tullessaan kuin päällysmies kuunaan mitä poika touhuaa. Ahti vastasi isänsä sanattomaan kysymykseen, "piuhoja", ja keskustelu oli siinä. Keke rupesi vaihtamaan Reinon muhkean näköiseen punaiseen Opeliin pakoputkea. Ahti kaivoi virranjakajan pistukasta sinne juuttuneen johtimen pään ulos. Totesin vian olleen niin yksinkertaisen ettei sitä ollut osannut edes epäillä. Sanoin monesti työntäneeni jakajan johtimia sisään päin, mutta en ollut koskaan älynnyt vetää niitä ulospäin. Ahti sanoi kaapelien tarvitsevan aika ajoin vaihtoa. Ahti sääti ajoituslampun avulla sytytyksenkin kohdalleen ja koeajoi auton lopuksi. Hän kävi kysymässä johtimien hinnan Parkkisten varaosaliikkeestä ja ilmoitti summan, 157,10 markkaa, isälleen. Jännitin koko korjauksen yhteishintaa, minulla oli kukkarossani vain 200 markkaa.

Silja oli käynyt korjauksen aikana pankkiasioilla ja palannut korjaamolle. Olin onnistunut pidättelemään sen lähtöhaluja. En olllut julkisesti iljennyt sanoa sille olevani juuri sillä hetkellä melko rahaton. Yritin pitää häntä vararahastonani vaikka en tiennytkään oliko tuolla monesti hyvin persaukisena kuljeksivalla olennolla rahaa takanaan. Silja ei ymmärtänyt pidättelyäni, enkä voinut asiaa sille perustella. Saatoin vain kiellellä sen lausahtaessa, "minähän joudankin jo täältä pois".

Ahdin mentyä auttamaan Reinon auton laitossa, Keke irrottautui touhusta, putsasi aineella kätensä, meni edeltäni koppiinsa, määräsi selkä minuun päin remontin hinnaksi 200 markkaa. "Eihän siitä jää töille mitään", sanailin ja harmittelin mielessäni ettei minulla ollut antaa ylimääräistä. Keke ei kommentoinut, hän oli viikolla tehnyt Siljan autoon 1500 markan remontin.

Silja lähti ajamaan kotiin ja minä Porokylän Osuuspankille. Nostin pikapankista tonnin, tilille jäi 38 markkaa ja risat. Menin pankkisaliin ja täytin pankkisiirtolomakkeen. Siirsin Jyväskylän tililtäni 3000 markkaa Nurmeksen tililleni.