Minua oli alkanut raapia päästä melkein heti Pupuhuhtaan muutettuani. Saatuani paikat järjestykseen ja paneuduttuani kokopäivätoimisesti kirjoittamiseen huomasin jonain päivänä omituisen ilmiön. Kun auoin asuntoni vesihanoja niin alapuolellani olevassa asunnossa auottiin hanoja samoissa paikoissa. Jos laskin vettä  keittokomerossa, niin heti laskettiin vettä alapuolellani olevassa asunnossa samassa paikassa. Jos siirryin pumppaamaan vessan pyttyä, niin vettä laskettiin myös alakerran vessassa. Tämä tuntui minusta ärsyttävältä ja siksi tein kurillani kokeen. Vyyhtäsin vyyhtäämällä keittokomeron ja kylpyhuoneen väliä ja laskin vesiä. Alakerrassa tartuttiin vain pariin syöttiin ennen kuin tajuttiin olevan kyse tahallisesta juoksuttamisesta. Tulin tulokseen, että joku vähätoiminen jouti seuraamaan naapurinsa elämänmenoa. Tuo ajatus rassasi minua.

Kuukaudet kuluivat ja aina minulla oli tunne, että etenkin alakerran naapuri kyttää tekemisiäni. Tein asunnossani mitä tahansa, niin aina kalvoi tunne, että joku kuulosteli tekemisiäni. Ajatus vieraista kuuntelevista korvista häiritsi minua tiskatessani, tehdessäni tarpeitani, peseytyessäni, hampaiden pesussani, näppäillessäni tietokonetta, ruokaillessani, antaessani kahvinkeittimen rulisuttaa kahvia, valmistautuessani unilääkkeen avulla nukkumaan... Tein asunnossa mitä tahansa, melkein jatkuvasti minulla oli tunne, että minua seurataan. Halusin häivyttää tuottamiani ääniä, tein kaiken sen minkä suinkin pystyi mahdollisimman hiljaisesti.

Yritin vältellä kolahduksia ruokaa laittaessani. Käsittelin ruokailuvälineitä vähä-äänisesti. Purin petini päiväkunnosta suuria kahahduksia vältellen. Riisuin sukkani yleensä vasta juuri ennen sänkyyn asettautumistani, koska paljain jaloin kävelystä lähti hikoamaan pyrkivistä jalkapohjistani lievä tarttumisääni. Onneksi sänkyni oli uusi eikä narissut. Sängyssäni illalla lukiessani ja kirjoitellessani, joskus yölläkin kirjoittaessani, yritin kyljeltä toiselle kääntyessäni - silloin yleensä käänsin makuusuuntani - kahahdutella petivaatteitani mahdollisimman vähän.

Päivisin koetin peitellä ääntä äänellä. Heti aamulla avasin radion, jonka äänellä yritin häivyttää aamupalan laittamisesta syntyviä ääniä, kuten myös aterioinnin aiheuttamia lieviä kilahduksia. Toisinaan pidin radiota auki tietokoneella kirjoittaessanikin, se oli kaksipiippuinen juttu; olisi ollut hyvä jos radio olisi hukuttanut alleen tietokoneen näppäimistä lähtevän äänen, mutta toisaalta radion melun ei olisi pitänyt tunkeutua tietoisuuteen, ei häiritä ajattelua. Kirjoittaessani joskus olisi tehnyt mieli ulvoa naurusta, toisinaan taas volista itkusta, yritin kaikkeni hillitäkseni tunnetilojeni ailahduksia tunkeutumasta muiden korviin.