Jäi vain tavallinen kerrostaloäänistö. Jossain saattoi lapsi itkeä ja niin poispäin. Sen panin merkille, että alapuolellani imuroitiin lähes joka ilta, aika myöhään, arvelin siellä asuvaa naista astmaatikoksi. Alakerrassa oli jotain joka yleensä imuroinnin jossakin vaiheessa kolkki patteria vasten, se ei ollut imurin töytäisystä lähtevää ääntä. Patteria vasten aiheutettu kolahtelu saattoi kuulua toisinaan aamullakin, arvelin sen tarkoitetun suorastaan herättämisekseni, nimittäin nukuin joskus tavallista pitempään.

"Asia on niin, että tämä alakerran naistapaus on jatkuvasti suurin piirtein hiljaisuudessa ja sille oli täysi shokki että joku voi tehdä saman, mahdollistaa vielä hänenkin hiljaisuuttaan täydellisemmällä hiljaisuudella teoreettisen tilaisuuden tarkkailla häntä. Se joutui kerralla kaaokseen, paniikkiin." Paniikkiin joutumisen syvällisyys ja sen jälkeinen naapureiden toimekkuus hämmästyttivät minua, melkein säikähdyttivät. En ollut osannut kuvitella, että niin mitättömän tuntuisella lääkkeellä kuin hiljaisuudella saisin aikaan niin valtavan reaktion. Olin varma talon väen yrityksistä rangaista minua jotenkin. Minun muuttamisekseni suunnattu yhteisön massa tuntui voimallisesti hyökyvän päälleni.