Luovan kirjoittamisen teorian opetus oli annettu Järnforsin Railin tehtäväksi. Raili varmasti hallitsi sen mitä opetti. Hän jakoi monisteita, joissa oli kaaviokuvia, selventäviä piirroksia, luetteloita, suorasanaisia esittelyitä, täydentäviä monisteita, joskus sanataiteellisia luomuksia ja niin poispäin. Tietysti teimme luennoistaan muistiinpanoja ja malliksi joitain ryhmätöitä. Raililla olisi varmaankin ollut pitkiksi ajoiksi alan opettamista, mutta tuntimäärä oli sangen rajallinen.

Proosamodulilla Raili teetti meillä vain yhden varsinaisen kirjoittamisharjoituksen. Tehtävässä piti valita Railin lehdistä leikkomista valokuvista yksi. Kukin sai valita mieleisensä. Sitten kuvan esittämää piti kuvata yhdellä lauseella. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet jatkotehtävästä.

Kuvia valittaessa katselin ensin kalliolla nököttävän linnun kuvaa. Sitten joku hoksasi, että leikkeiden toisellakin puolella saattoi olla kuva ja kysyi Raililta saiko siitä kirjoittaa. Raili oli sitä mieltä että kuva kuin kuva kelpasi. Käänsin lintukuvan ympäri, jolloin toiselta puolelta paljastui kuva mäntyrungoista. Hieman retusoitunut, mutta kuva kumminkin. Tunsin saaneeni omani.

Kirjoitin luentomonisteeseeni sanat: "Suuri petäjä, jonka oksaisuusluokka on kakkonen."

Mutta Raili ei päästänyt meitä näin helpolla. Hän antoi tehtävään kakkososan, joka kuului seuraavasti: "Kirjoita valitsemastasi kuvasta noin liuska proosatekstiä siten, että kuvan hahmo on päähenkilönä ja kirjoittamasi pätkä on osa isompaa tekstiä. Millaista? Onko kysymyksessä realistinen, psykologinen, tarkkuuteen pyrkivä teksti, kenties satu tai karrikoiva humoristinen juttu. Ilmoita tämä henkilökuvauksesi yhteydessä. Kerronnan keinoja voit käyttää vapaasti, kunhan ne palvelevat tarkoitustasi."

Kakkososaan kirjoitin tekstin:

- Älä katso minuun päin sinä kiltti juoponsutjakka metsäteknikko! Kyllä me molemmat tiedämme mikä minä olen ja mitä minusta saisi. Olen kookas petäjä ja oksaisuusluokkani on kakkonen. Litroja minussa on 879. Minusta tulisi kolme tukkia ja kaksi lyhyehköä pinotavarakapulaa.

Älä tule kirveinesi! Mene pois! Vierastan kaikkia koneita. En halua tyvelleni öljyä tursuvaa ja pakokaasua työntävää moottorisahaa. En halua katkoutua tukeiksi ja pinotavaraksi. En halua olla tekemisissä metsätraktoreiden, kuorma-autojen, junien kanssa... Mutta ennen kaikkea minä vierastan pelkka- ja mittasahureita, ja latvani ei tahdo kuorimakoneen rumpuun sekä hakkuriin. Oksani ja neulaseni eivät haluaisi vielä lahota.

En halua tasavahvoiksi lankuiksi, laudoiksi, selluloosaksi, lämmitysaineeksi, liimaksi, jäätelön lisäaineeksi... Pyydän sinulta oi armas metsäteknikko: Säästä minut!

Leimaaja kävelee männyn luo. Hän sipaisee leimakirveellä tottuneesti petäjän kyljestä irti kaksi pillunpaikkaa.

Tehtävää purettaessa Raili ei sanonut oliko kirjoitukseni onnistunut vai epäonnistunut. Oikeastaan hän vaati tekstiini vain yhtä muutosta: sanojen joukossa esiintynyt sekä-sana piti muuttaa ja-sanaksi. Raili luonnehti kerrontaani puun ajatuksiksi.

Mutta yhteen asiaan Raili takertui. Hän kysyi mitä olivat "kaksi pillunpaikkaa". Vastasin, että kirveellä leimatessa puun kuoresta irtoaa soikeita kappaleita, joita metsämiehet kutsuvat pillunpaikoiksi. Raili vaikutti vähän epäuskoiselta kun mainitsi pillunpaikkojen kuuluvan "ammatin erikoissanastoon". Vasta Railin tartuttua asiaan tajusin munanneeni kirjoitukseni nimenomaan pillunpaikat mainitsemalla.