Pirtti oli opiston päärakennuksen B-siiven ylimmässä kerroksessa sijaitseva takkahuone. Sen takka oli huonovetoinen, eikä välillä meinannut vetää savujaan ulos vaikka pidettiin päällä hormiin kytkettyä imuriakin.

Sen päivän iltana, jona Hannu oli opettanut meitä ensimmäisen kokonaisen päivänsä, hän kutsui meidät rentoon tilaisuuteen Pirttiin. Me Eskon kanssa menimme paikalle rälähäkästi kaljakori völjyssä. Olimme luulleet että kokoontuminen olisi luonteeltaan pirskeiden omainen. Istuuduttuamme penkille pitkän puupöydän viereen olimme vähän noloina katsellessamme porkkanoita pureksivia naisia.

Alli oli niin ikään käsittänyt tilaisuuden luonteen väärin. Hän tuli myöhemmin kuin muut ja täysiin juhlahepeniin laittautuneena ja hienot tökötit kasvoilla.

Hannu tenttasi meiltä vuoron perään kirjallisia suunnitelmiamme. Kukin toi julki omat mieltymyksensä ja aikeensa. Kukaan ei sanonut että hänellä oli aikeena kirjoittaa kirja tai kirjoja. Muutamat sanoivat haluavansa kehittyä kirjoittajina. Joillakin oli halua "pätevöityä" paremmin vetämään kirjoittajapiiriä. Eräät tunsivat vetoa päästä lukemaan kirjallisuutta Jyväskylän Yliopistoon. Oriveden opistossa nimittäin liikkui huhu, että kaikki kolme modulia kahlannut ja hyväksytysti approbatur-tentin suorittanut pääsisi ilman vaiheita Jyväskylän Yliopistoon.

Pirtti-tilaisuudessa ilkesimme Eskon kanssa korkata vain yhdet kaljat. Enemmälti kaljoittelimme samana iltayönä ja seuraavana iltana.

Kun opiskelu alkoi pyöriä, pyörimään lähtivät myös henkkarit. Se tarkoitti että saimme henkilökohtaista opastusta niissä kirjoituksissa, jotka toimitimme opettajan käsittelyyn. Kirjoitukset täytyi viedä tiettyyn viikonpäivään mennessä määrättyyn laatikkoon. Sieltä opettajat ne noutivat ja jakoivat keskenään, mikä nivaska kuului kenellekin käsiteltäväksi. Henkilökohtaista ohjausta antoivat Hannu Mäkikangas, Kari Syrjä, Raili Järnfors ja Unto Varis. Joskus harvoin hänen opistolla käydessään saattoi saada henkilökohtaista ohjausta myös Merja Manniselta. Aution Pirjo ei antanut kirjoittamisohjeita.

Perjantaisin ei ollut varsinaista opetusta, vaan se päivä oli varattu henkkareille. Eräät oppilaat olivat hyvinkin hanakoita tarjoamaan tekstejään arvosteltaviksi, ottivat samana päivänä useammalta opettajalta palautetta teksteistään. Samaa tekstiä ei saanut kierrättää opettajalta opettajalle, vaan piti uskoa kertakritiikkiin. Ne jotka eivät osallistuneet henkkareihin saivat vapaapäivän vaikka uuden tekstin tuottamiseen.

Hannu käsitteli myös opistoon pyrittäessä lähettämämme näytetekstit henkkarien yhteydessä. Näytetekstejämme emme saaneet itsellemme takaisin.

Hannun henkkareihin oli alussa tunkua. Lieneekö tungos johtunut hänen miellyttävästä persoonastaan. Itse tulin pian kokeilleeksi myös Karia ja Untoa. Karin kanssa pärjäsin, vaikka muutamat oppilaat väittivät häntä epäluotettavaksi. Kari ei kuulemma joskus ollut etukäteen vilkaissutkaan tekstiä ja toisinaan saattoi olla koko liuskanivaska "hukassa". Untoa pidin aika laimeana kriitikkona.

Mielestäni paras henkkarien pitäjä oli Raili. Joka kerta hän oli todella paneutunut teksteihin. Sen näki jo tekstinivaskaa selaillessa. Huomautuksia, korjausehdotuksia ja keltaisia tarralappuja oli runsaasti, mutta ei tarkoituksettomasti. Minulta Raili muisti tivata tarinan sisään kirjoittamista. Tekstin alkuun tai loppuun hän saattoi kirjoittaa: "Onko muuta kuin ulkoinen juoni?" Ja mielessäni jouduin tunnustamaan ettei löytynyt sisätarinaa.