Valkean pilarin vieressä istui tummakutrinen tyttö. Eeva esitteli meidät toisillemme, seisoi vähän aikaa vieressä ja meni sitten omaan pöytäänsä. Koko huomioni kiintyi tuohon naiseen. Hänessä näkyi jotain arkaa, varautunutta, ehkä väsynyttäkin. Hänen tummia silmiään katsoessani käsitin, että tämä ihminen vaeltaa syvissä vesissä. Pian selvisi, että hän opiskeli kuvislinjalla. Huonetila, jossa olimme, oli tavallaan hänen "työmaansa". Hän kysyi, olinko käynyt katsomassa heidän linjalaisten tekemiä taideteoksia, jotka roikkuivat pihan vaahteroissa. Vastasin, etten ollut ollut tietoinen niiden olemassaolosta. Lehtisavotta oli käsittänyt kullakin vain määrätyn alan, ja niissä puissa jotka minä olin nähnyt, ei ollut roikkunut taideteoksia.
En tanssittanut tummatukkaista naista, kun en osaa tanssia. Varovaisesti tunnustelimme toistemme ajatuksia. Jostakin syystä tummatukkainen nainen liikuttui. Ei hän turskanut, mutta sai kyyneleet silmiinsä. Tartuin häntä kädestä. Hän halusi pidellä molemmista käsistäni. Istuimme penkillä vierekkäin toisiamme molemmista käsistä pidellen. Juttelimme harvakseltaan.
Katsahdin galleriasaliin, ympärilleni. Muu jengi oli haihtunut lähes huomaamattani. Vain muutama puuhasteli jotain lähtönsä edellä. Muu väki oli ollutkin minulle pelkkä häiriötekijä pilarin lähistölle istuuduttuani.
Tummatukkainen nainen kysyi, haluaisinko nähdä hänen maalauksensa. Tietenkin halusin. Siirryimme takahuoneeseen jonkinlaiseen varastoon. Mennessä katselin takaa hänen kapean lantionsa, sirouden, lähes laihuuden.
Hän sytytti valot varastoon. Varaston ikkunat olivat samalla tavalla korkealla kuin luokassammekin. Vasemmalla seinustalla oli hyllystö. Seurasin naisen touhuilua hänen ottaessaan esille ison käärön. Ei ollut repiviä liikkeitä eikä kuulunut avunpyyntöjä. Kuva tummatukkaisesta naisesta kasvoi. Lattialla lojui jokusia maalauksia. Nainen harmitteli niiden polkeutumista.
Kommentit