Isosta kääröstä paljastui taidemaalarin omakuva. Pohjana oli syvien vesien tumma sininen. Nainen oli kuvattu hieman sivuttain seisomassa. Sillä oli tumma puolipitkä tukka. Näkyvissä oli kaikki mikä koko lailla edestäpäin kuvatusta alastomasta naisesta näkyy. Tummatukkainen nainen mainitsi kuudennesta somesta. Hän näytti minulle kämmentään, jossa pikkusormen seutuvilla kämmenkuviossa oli suljettua piiriä toisensa sisällä. Siinä hän sanoi olevan kuudennen sormensa paikan. Omakuvassa toinen käsi oli kuusisorminen. Kuvan naisen karvakolmiosta oli maalattu hopeanvärinen lanka alas henkilön taakse. Langan päässä oli hyvin pieni ihonvärinen mytty, jonka reunaan oli maalattu verenpunainen läikkä. Melkein puolihuolimattomasti tummatukkainen nainen näytti tuota yksityiskohtaa ja sanoi ehkä "nuoruuden hairahdus" tai "pentumainen erehdys" tai jotain sinne päin. Minussa kävi nopea kohahdus ja aivoissani vilahti eräs mielikuva, kuvitelma tilanteesta johon itse voisin naisena joutua:

Makasin toimenpidepöydällä. Haisi steriilille. Ympärilläni oli siistiä, kalsean siistiä, järjestystä. Yläpuolella, tukivarsiensa kannatuksella, riippui loiva kuuppa, jonka upoksista hehkui monta kohdevaloa. Jalkani olivat levällään, sidotut telineeseen. Olin yksin, ympärilläni työskenteli kolme henkilöä. Ajatukseni heittelehtivät salamannopeasti. Silmäni pyysivät apua oikeanpuoleisesta kädestäni pitävältä hoitajalta. Näin hänen ahdistuksensa. Hän saattoi lähestyä minua vain kovemman puristuksen verran. En nähnyt kirurgia. Tunsin instrumentin liikkeen sisässäni, syvällä. Se alkoi raastaa opitusti, määrätietoisen varmasti, juuri sitä kohtaani, josta olin kaikkein arin. Valitin. Oli turha yrittää rimpuilla, hoitajat molemmilla puolillani painoivat ranteitani ja hartioitani tiukasti toimenpidepöytään. Yritin kestää kidutuksen.

Makasin sairaalasängyssä peiton alla. Olin housuton. Illalla se tuli katsomaan minua. Nostin peittoa ja käänsin sairaalasidettä, jossa oli verta, kuin kuukautisvertani. Sitä kiihotti nähdä minut ajeltuna, olisi ollut valmis vaikka saman tien, jos paikka olisi ollut toinen. Se joutui odottamaan.