Kari Syrjä opetti meille luovaa kirjoittamista. Teimme harjoituskirjoituksia ja kuuntelimme luennointia. Luennoillaan sai joskus ihan järkeviäkin osviittoja, mutta toisinaan Kari sortui esittämään niin monimutkaisesti ettei esityksestä tehdyistä muistiinpanoista saanut selvää siitä mitä hän oli ajanut takaa. Minusta tuntui, että vaikka olisi saanut paperille Karin jokaisen lauseen, opetettu asia ei olisi tullut sen selvemmäksi.

Eräällä tunnilla Kari käski kirjoittaa seuraavaksi kerraksi sellaista tekstiä jonka kirjoittamisesta kukin eniten piti. Minä tökkäsin näytille parilla liuskalla "mietelauseita". Karille oli maininnan arvoinen eräs niistä: "Miksi haudata ruokaa?" Hän sanoi sen tekevän jonkun kokoelman keulilla kovan säväyksen.

Muuan tehtävä oli kuvata jokin sosiaalisen moraalin kannalta arveluttava tilanne. Harjoituskirjoituksessani kuvasin armeijan piiriin sijoitetun moraalisesti arveluttavan tilanteen. Siinä komppanian kirjuri muutamilla kahvikupillisilla lahjottuna järjestelee vartiovuorolistoja siten etteivät lahjojat koskaan joudu kuuden kilometrin aitalenkille, "ylimääräiseen" hommaan.

Kari antoi tehtäväksemme kirjoittaa syksystä. Minun tekeleeni oli tällainen:

                                                            Syksy

Puolapuu ja siinä "mitätön" paikka. Meidän syksymme on jo niin pitkällä, että kaikki lehdet ovat karisseet. Valmistaudumme täysin alastomina ottamaan vastaan hyisen talven.

Sanovat suuren tähtipyörän kiertävän keskuksensa ympäri kerran 200 miljoonassa satuvuodessa; sitä voisi nimittää kosmiseksi vuodeksi. Linnunradan puolapuun tämän planeetan ollessa viime vuonna, lainausmerkeissä, tällä paikalla, dinosaurusten kerrotaan raahanneen panssariruumiitaan maan kamaralla. Nekin viettivät syksynsä.