Kona oli "noita muinaisajan kuuluisia sankareita". Hän kantoi vehkeilemättömän luonteensa kookkaassa jäntevässä vartalossa.

Sankari-Kona omasi muun muassa poikkeavan punasolujen muodostumismekanismin, ääreisverenkierron ja energiakoneiston. Hän pystyi elämään syömättä ja hengittämättä missä tahansa lämpötiloissa. Mutta näitä ääritiloja hän kesti yhteen menoon vain kolmekymmentäyhdeksän vuorokautta ja kaksikymmentäkaksi tuntia, tasan. Voimanpesä kärsi eräästä harmista: hän oli niin sanotusti sokerista.

Utuinen opettaja puhui sukelluspallosta, minulle tuo sana ei sano mitään. Se höpisi meren nisäkkäistä ja muista elävistä, veden paineista, maan kasveista ja niin edespäin, kaikenlaista joutavaa. Mitä ne semmoiset paineet ovat ja mikä hätä kasveja uhkaisi? Oli outoa. Mutta edelleen sydän sykkii, mietti havahtunut Kona.

Muutaman metrin päässä tästä kallioluolasta rusikoituu mutkittelevan onneni täyttymys. Ei ole menemisiä sen paremmin ylös- kuin alaspäinkään. Kuitenkin on vapaus valita, lähteäkö vai jäädäkö.

Viimeinenkin köysi alkoi kalastaa. Hmm, jos siihen tarttuisi sinivalas, olisi hiukapalaa. Vaan mitä turhaa, koukuttomalla köydellä ja sulin käsin. Ja muutenkin. Silti, varpaaseen en köyden tätä päätä silmukoi.

Huumaava meteli ja viereen noussut kuohunta tekee minut hulluksi. Vettä olen saanut juodakseni vain käsiäni ojentamalla, varovaisesti. Joskus puristin jopa nenästä, pitkään aikaan ei ole enää tarvinnut...

Tässä koulussa on ollut pimeää, mutta nykyisin kajastaa jonkin verran. Ilmakin ehkä vähitellen tihentyisi, mutta taitaa tulla minulle liian myöhään. Kuinka kummallista onkaan maata tyrmässä kahden meren välissä, yläpuolisen ja alapuolisen.

Leuka kastuu. Jään paikalleni, päätti Kona.

Parin tunnin kuluttua melu tyrehtyi ja vaahtoaminen loppui. Ulappa kantoi pelkkää moskaa ja sisälsi sameutta.

Pallon muotoinen meri, pallomeri, oli Kona-oppilaalle liian syvä. Matalimmillaankin syvyyttä oli noin seitsemän ja puoli metriä. Matalinta oli Mount Everestin kohdalla.

 

Miete: Pelko saa meidät tarrautumaan kaikkeen mistä emme haluaisi luopua. Ja silti on pakko.