Riin heiluttamassa vasarassa oli peltivasaran pallopäisyyttä. Hänelle oli jäänyt huonoin vasara kun hän sattumalta oli ollut sitä viimeisenä ottamassa. Vasran paukalla naputellut ohuet naulat pakkasivat hojeltumaan pitkälleen. Puu oli kuivaa ja siksi naulan uppoaminen ei ollut itsestään selvää. Mutta taiteilemalla niitä kuitenkin painui.

Rakennellessamme olin kerennyt viisastella ristimitan ottamisesta mikäli haluttaisiin tehdä tarkkaa työtä. Rii ihmetteli mikä on ristimitta. Selitettyäni hän sanoi ettei tekeleensä vaadi sellaista tarkkuustyötä.

Kaikki nurkat alkoivat olla kiinni. Silloin Rii työnsi vasaran käteeni ja sanoi:

- Lyö sinäkin joku naula.

Naputtelin kehikkoon yhden naulan.

- Pingotan tähän kankaan joskus toiste, tuumasi Rii kehikko käsissään.

Sovimme tapaavamme kohta tupakkahuoneessa. Olin ollut niin keskittynyt rakennusjolhaan että muistin viinapulloni vasta puutyöverstaasta lähtiessämme.

Tupakkahuoneen seinät olivat yhtä maalausta. Seiniin oli taiteiltu jos mitä kuvia. Yhdessä nurkassa jorotti keltainen avotakka. Takan päälle oli nostettu torso. Se oli maalattu vaaleanpunaiseksi. Joku oli sotkenut torson sukupuolielimen kohtaa hiilellä. Tupakkahuoneen kalustuksena lojotti pari pitkää pehmustettua penkkiä, joku lyhyempi pehmustettu penkki ja matalahko pöydän tapainen. Tuhkakuppeja oli moniaita.

Sen paremmin Rii kuin minäkään emme tupakoineet. Pidimme yllä jutustelua. Rii oli tuonut mukanaan kaksi kirjaa; jonkin väreistä kertovan kirjan ja viininpunaisen nappapintaisen päiväkirjansa.

Pyydettyäni sain tutkittavakseni päiväkirjan. Melkein hölmistyin onnistumisestani. Olin aina kuvitellut päiväkirjojen sisältöjä intiimeiksi. Itse en ollut pitänyt päiväkirjaa.

Riin päiväkirja oli aika laimeata tavaraa. Se ei sisältänyt mitään pöyristyttäviä paljastuksia. Kirjoituksia ei ollut säännöllisesti päivätty. Kirjan lehdiltä löytyi muistiinmerkintöjä tarveaineista, runoja, piirroksia, muistiinpanoja tapahtumista, muiden kuin Riin kirjoituksia ja niin edelleen. Kirjaa selatessani mieleeni tuli, että Riiltä varmaankin löytyisi salattavampaakin tekstiä. En silti alkanut sellaista tuolta naiselta perätä.

Päiväkirjaa kahlatessani kuulin Riin sanovan, että hän oli vaistonvaraisesti tehnyt oikean värivalinnan jossakin maalauksessaan. Sen kuulemma todisti väreistä kertova kirja, jota hän lehteili.

Välillä Rii lähti vessaan. Juuri silloin töytäisivät Keijo ja Esko tupakkahuoneeseen. Ne houkuttelivat minua mukaansa. Sanoin olevani Riin kanssa ja hätistelin jätkiä tiehensä. Ne ymmärsivät yskän. Juuri kun pojat olivat menossa pois, Rii tuli samassa ovenavauksessa sisään. Minua harmitti; kuvittelin Riin mahdollisesti kuulleen poikien hätistelyni.