Nurmeksesta oli matkattu taksilla Paiholaan.

Paiholan mielisairaalan rakennusten avautuessa eteemme ne vaikuttivat karuilta. Arkkitehtuuri oli vanhan ajan sairaala-arkkitehtuuria. Päärakennus oli rapattupintainen useampikerroksinen kolossi.

Taksinkuljettaja tiesi mistä ovesta mennään sisälle. Vastaanottava hoitaja sai kuljettajalta kirjekuoren, jonka hän oli saanut Nurmeksen terveyskeskuksesta. Kun minua ohjattiin haastattelutilaan, taksimies toivotti pikaista paranemista.

Haastattelutila oli tavallinen toimistohuone: pöytä, muutamia tuoleja, kaapistoja. Haastatteleva nainen oli kiinnostunut menneisyydestäni. Lähinnä hän tenttasi viinan ja lääkkeiden käyttöäni. Kysäisi jotain suvustani. Uteli väkivaltaisuudestani.

Haastattelija kutsui puhelimella lääkärin. Lääkäri utsi samoja asioita joista olin hetki sitten haastattelijalle puhunut. Miespsykiatri sanoi topakasti: - Se on sitten kolmen vuorokauden vierotus osastolla ja pois!

Mitä minä olisin siihen osannut sanoa. Arvelin mielessäni että tottapa tietää mitä tekee. Jonkin verran epäilin tekisikö kolmen vuorokauden juomapaasto minusta raittiin.

Osastolle mentäessä näin hoitajan avaavan avaimella lukon. Itse ovessa oli teräslangoin vahvistetut lasit. Tuli tunne, että täältä ei hölkyiltäisi ulos oman mielen mukaan.

Osastolla jouduin tyhjentämään taskuni. Ilman vaiheita psyyken lääkkeeni takavarikoitiin. Minua närästi, olin joutunut ostamaan lääkkeeni vähäisillä markoillani. Lompsassa olleet rahat kirjattiin paperiin ja rahat otettiin pois. Lompakkokin meni säilytykseen.

Vaatteiden pesuhuoneessa riisuuduin ilkosen alastomaksi. Mieshoitaja tyrkkäsi vaatteeni pesukoneeseen ja pani sen pyörimään. Hän neuvoi minulle kuinka pesukonetta käytetään. Kiskoin päälleni talon alusvaatteet, oloasun, valkoiset sukat ja pujotin jalkoihini lipposet. Hoitaja antoi hampaidenpesuvälineet: mukin, tahnan ja harjan.