Kapteeni Kotalahti ohjasin tummansinisen Kadettini valaistun piikkilangoilla korotetun verkkoportin eteen, jonka vaihdonjohtajana toimiva sotamies avasin. Kulkulupia ei kyselty eikä näytelty vaan me upseerit painelimme alueen päätietä auton valojen suihkeessa. Kiskot puukansineen ylittyivät hurahtaen. Kentällä hidastin vauhtia.

"Mennään varovasti, mikä näitä takaa", sanoin Kotalahti. Kiersimme monipolvisen rakennuksen kulmaa hitaanpuoleisesti melko etäältä. Oikealla avautui valaistu lasiovien edusta tyhjänä. Autoni lipui rakennuspolvekkeen seuraavan nurkan kohdalle. Luiskan pehmeään hietaan ei voinut ajaa, joten valot ampuivat pitkälle taustan puskametsään, mutta keilassa näkyi hyvin myös maassa makaava ihmishahmo.

Auto jäi käymään jalkautuessamme. Laskeuduimme varovaisesti  ja valppaina luiskaa. Luuri teki pieniä heilahdusliikkeitä. Meidän lähestyjien varjot liikkuivat miesmytyn molemmin puolin ja varjojemme latvat heittyivät puskikkoon.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minua maassa makaavaa ei häirinnyt valokeilassa olo. Sydämeni ei lyönyt yhtään ylimääräistä lyöntiä, vaikka kaksi sotaherraa lähestyi varsin likellä.

Kaikki näkyi meille upseereille selvästi. Rauha oli tullut sisääni pienestä aukosta, räiskäyttänyt takaraivoni eri suuntiin. Osan paine oli lyönyt pääni nahkasaranan varassa yläpuolelle, tukka tukkaa vasten, mutta maahan rojahtamiseni oli muuttanut saranan kulman loivemmaksi. Hietikon harvojen ruohotuppaiden sekaan oli levinnyt sisäinen sumuni ja osa ajatusmaailmastani oli valumalla valunut hiekkaan. Retkotin raukeasti oudossa ojennuksessa. Paikoin vaatteissa oli pingottunutta harmaata kangasta. Saappaat olivat pölyiset. Pääni oli paljaana. Rynnärin piippu oli vartaloni alla, oikea käteni aseessa kiinni. Hylsy lähistöllä hiekalla.

- Voi hitto minkä teki, sanoin Soppi vaisusti. Suuni mutruili ja vasen poskeni repiytyi tahdottomasti.

Kotalahti varmistin selvän asian, kokeilin entisen ihmisen kaulavaltimoa.

- Ei sotketa paikkoja, annetaan aseenkin olla noin. Tämä tutkitaan. Jäätkö sinä tänne vähäksi aikaa, niin minä käyn soittamassa. Ettei elukat pääse repostelemaan. Pyöriköön auto tuossa.

- Mene vaan, sanoin nurjuutta katseleva Soppi.

 

Jukan mentyä heitin ruumiiseen silloin tällöin vilkaisuja ja ajattelin.

Tuli taas vittumaista veivattavaa. Pentuja, eivät kestä yhtään mitään. Niin pehmeitä, niin pehmeitä. Ja tämmöistä superlonia pitäisi opettaa sotimaan. Tosi koitoksessa nämä varmasti ampuisivat ennen itsensä kuin vihollisen. Saatanan saatana, minkä meni tekemään. Hitonmoista tutkimista ja jahtia, omaisten märinää ja utelua. Kirjurin kanssa täytyy puhua.

Ei pelaa tähän taloon tulevien lääkärintarkastukset. Konitohtorit survovat seulasta läpi mitä tahtovat! Kunpa nämä kusipäät ymmärtäisivät tappaa itsensä siviilissä...

 

Kotalahti olin soittanut paikalliselle poliisille ja saman tien herättelin vajaan sadan kilometrin päässä olevaa prikaatin esikuntaväkeä, kun päähäni jysähti eräs ajatus.

Vaadin puhelimessa viestimiestä yhdistämään koulutuskomppaniaan. Apupäivystäjänä toiminut säpsähtänyt sotamies Suovu sain komennon herättää komppanian päivystäjä. Kasarmilla unisia silmiäni häikäistyneenä räpyttelevä alikersantti Nuolijärvi kuuntelin, se kuunteli puhettani.

- Herätätte heti seitsemän sotamiestä, kaikille vartiovarustus päälle. Jaa, mutta missäs ne nukkuisivat, hetkinen... Siellä vintillä liikuntasalin vasemmalla puolella on minun tietääkseni varasänkyjä ja patjoja, otatte kuudelle sängyt ja patjat. Traktori käyttöön ja ne viedään vartiotuvalle. Kahden vartiomiehen on lähdettävä heti, niiden pitää joutua jo seuraavaan vaihtoon. Muut jääköön tekemään traktorimiehen kanssa kuormaa ja tulkoon sen mukana tuvalle. Onko alikersantilla kysyttävää?

- Ei ole herra kapteeni.

- Toimikaa nopeasti. Loppu.

- Loppu.

Heti perään Kotalahti otin puhelun vartiotuvalle vartiopäällikölle, ilmoitin tulevista muutoksista ja annoin toimintaohjeita. Sanoin tulevani portille poliiseja vastaan. Sieppasin seinätaulun naulasta pressukatteisella lavalla varustetun pakun avaimen, kiersin ulkona lähemmäs Kalervoa ja huusin tuulen ja auton moottorin äänen ylitse meneväni Transitilla portille poliisia vastaan. "Joo, mene vaan", vastasin Jukalle ja huiskautin kädelläni myöntymisen vahvistukseksi.