Silmämme olivat tottuneet pimeään. Ties monettako kertaa komennuskaudellamme sama sorastettu tie narskui ja läpsyi sotilassaappaidemme alla. Lyhyempi Hyrinä ja Höljäkkä, me, kävelimme vartiokierrostamme ja aseet seurasivat mukanamme.

Oli alkutalvinen lauhahko ilta. Lenseä tuuli tohahteli alueen harvennetussa sekametsässä ja pitkin mantuja siroteltujen rakennusten nurkissa.

Oikealla vieressäni kävellyttä Höljäkkää pitivät komppanian vahvimpana solttuna. En sitten tiedä. Oli se semmonen karhumainen. Aina punttirautoja kolistelemassa. Sitä markkaansa se muisti sormiensa ylitse vilistyttää.

Vasemmalla vierelläni löpöstellyt Hyrinä ei ollut mikään ruudin keksijä. Sen silmät olivat kuin juuri herätetyn tai pian nukahtavan. Sen hartiat omasivat sellaisen muodon, että niiltä varmasti luisti helposti vastuu. Majailimme komppaniassa samassa tuvassa.

Haastelimme keskenämme harvakseltaan. Sanoin Hyrinälle yrittäväni ehtiä komppanian liikuntasalissa silloin menossa olleen pikkujoulujuhlan loppupuolelle.

Puheemme muuttuivat pieneksi naljailuksi. Vaikka olinkin yleensä aika tasava, tulin murjaisseeksi Hyrinän hidasjärkisyyttä sivuavan piikin. Tekoni oli sangen tyhmä, kaduttava. Nimittäin silloin Hyrinä toppasin paikalleni. Pyöräytin edessäni roikkuneen tussarin Höljäkkää kohti. Napsautin varmistimen päältä ja kiskaisin liikkuvat taakse.

- Vittuiletko sinä perkele mulle? rönkäisin Höljäkälle.

Höljäkkä  kuulin kuinka se sanoessaan kiihdyksissään kurlasi sylkensä kanssa. Pysähdyin aloilleni. Ensin vereni tuntui hyytyvän paikalleen, mutta pian sydän otti menetetyt lyönnit kiinni. Ensi alkuun jännitin vartaloani odottaessani että pateja alkaa satamaan. Sitten kokeilin:

- Elähän nyt. Leikilläni minä vaan...

- Tappo se isäki! Perkele! Kyllä minäki uskallan!

Lyhyempi Hyrinä olin joskus kertonut meille muille, minäkin olin kuullut, että isäni oli puukottanut miehen kuoliaaksi.

- Elä nyt leikistä suutu..., aloin puhua sille. Ylipuhuin sitä niin kauan, että lopulta sain sen houkuteltua liikkeelle. Tallasimme lenkkiä ja minä murisin vielä Höljäkälle vittuilusta. Hyrinä nasautin pyssyn varmistimen päälle.

Väikyimme taas rinnakkain varastorakennusten reunustamaa tietä. Höljäkkä syöksyin vartioparini yllättäen sen aseeseen kiinni. Kaiken voimani peliin pannen riuhdoin sen aseen itselleni. Pökäisin muutamalla juoksuaskeleella Hyrinästä eroon.

Hyrinä noitailin kovasti Höljäkän tempausta. Ihmettelin minkä helvetin kohtauksen se sai. Pistin päähäni lakin, joka tiimellyksessä oli pudonnut tielle. Pyrki kyrpimään vallan kovasti.

Se otti joitakin arastelevia askeleita minun suuntaan koko ajan ruinaten rynnäriään takaisin. Seisoin matkan päässä päin Hyrinää, karjaisin: - Pysyt siellä!

Sen jurina laimeni. Minulla oli kaksi vintohkaa hallussani. Otin hyrinältä kaappaamastani kaarilippaan irti ja panin sen taskuuni. Aseen varmistimesta vapautettuani vedin rauhallisesti liikkuvat taakse, jolloin kouraani pullahti patruuna. Kuului kalahdus kun laukaisin yläviistoon suunnatun rynnärin. Jännitin patruunan lippaaseensa. Vein aseen Hyrinälle, joka mutisi lippaan takavarikoinnista. Ärjäisin Hyrinälle: - Turpa kiinni!

Höljäkkä pakotti minut käymään edellään. Se piti patit itsellään. Minun oli pakko soittaa kaikki lenkin loput puhelimet, se vaan seurasi minua etempää. Minä otuksena lie minua pitänyt. Hääh, otuksena varmaan.

Väijyjien vaihdon jälkeen vartiopäällikkö alikersantti Lotma sain kuulla miksi molempien lenkiltä palaavien patruunat olivat toisen hallussa.

Sotamies Höljäkkä ehdin kuin ehdinkin pikkujoulun lopuille. Kerkesin muiden mukana laulaa vielä monet joululaulut. Tavanomainen veitikkamaisuuteni tosin sinä iltana oli karkuteillä.

Yöllä vartiotuvalla minua ei oikein nukuttanut. Joutavaa aikaa olisi ollut, mutta ei huvittanut edes markan pyöritys.

Komppaniaamme levisi vähäinen tieto tapahtumasta. Jotkut asiaan kuuluvat saivat minulta vähän perusteellisemmankin selvityksen. Kukaan meistä sotaväestä emme kuitenkaan sanallakaan maininneet selkkauksesta lyhyemmälle Hyrinälle, puhumattakaan että olisimme mitenkään painostaneet sitä.

Tapahtuneesta ei jaettu pikavoittoja. Yliluutnantti Soppi tein Hyrinän papereihin tietyn merkinnän ja sen pojan vartioinnit napsahtivat siitä kerrasta poikki.

Hyrinä minua riepoi, olisin paljon mieluummin pällistellyt vuorokauden väijyssä ja lootrannut päälle puoli päivää punkassa, kuin telkunnut toista vuorokautta niiden saatanan simputtajien höykyssä.