Varmuusväline lensi vaahteran juurelle. Yhteisvessassa nuori mies pesi seitsemällä käsiotteella jälkivuodon pois. Sitten hän kulki käytäviä kämppäänsä. Kämpässään hän riensi ikkunaan, jonka säleiden välistä loi kaipaavan katseen pihalla väräjävään kauniiseen rakkaimpaansa. Ennen nukahtamistaan nuori mies koetti muistella millä noituusalan opilla huomenna aloitettaisiin.

Sen pituinen se.

 

- Mitä se Rauno nyt oikein on meinannut, tuumasi Hannu aloittaessaan satuni ruotimisen. Oppilailla ei tuntunut olevan tekstiini mitään julkisesti sanottavaa. Hannukin raapaisi vain vähän alkua. Hän sanoi joutavan pois rehtori-lauseen. Ja muutenkin koko ensimmäinen kappale oli mielestään tarpeetonta selitystä. Hannu ei takertunut jokaiseen virheeseeni. Hän ei kiitellyt eikä moittinut satuani. Pääsin kritiikistään helpolla, niin kuin yleensäkin olin päässyt. Pidin Hannun pehmeää kritiikkiä oikeaan osuneena. Tuskin olisin kestänytkään todellista tikulla kaivelua. Olisin saattanut nokkautua ja lähteä litomaan. Sitä paitsi jokaisen virheeni esille tuominen ei olisi palvellut yleisiä opetustavoitteita. Muut olivat minua paljon pitemmällä kirjoittajina, se näkyi joka käänteessä.