S.a. 3.10.2000 klo 18.47

Olin toista viikkoa K-rannalla. Tulin tänään tähän Paljakkaan palautetuksi.

     Silja marmatti minulle jatkuvasti kun en painanut jotain työtään luonaan. Lämmittelin uuneja ja kannoin polttopuita sisään kuivaushuoneeseen, niissä hommissa meni tovi aikaa. Joinakin öinä katsoin tv:stä Olympialaisia.

     Oikeastaan ainut Siljan taloudessa tehty "työ" oli sahata  ja pilkkoa 16 vuotta sitten keloista rakentamani pihakalusto. Ensin junnasin kaluston kelleksiä pätkiksi tylsällä pokasahalla. Mutta moottorisahaan tartuttuani naulaiset puut olivat pikaisesti päkylöinä. Pilkkeet liiteriin syydettyäni olin "kiltti": Rajasin lehtiharavalla sahanpurun ja muun muhakan läjiin ja kannoin läjät lumilapiolla vitelikkoon.

     Silja houkuttelemalla houkutteli minua puolukkaan. Eräänä päivänä lähdettiin marjareissuun huut helekkariin. Mennessä poikkesimme ruokakauppaan, josta haltuuni siirtyi kutospakkaus olutta ja Ilta-Sanomat. Ehtoni marjamatkan suhteen oli että minä ajan auton perille Mujejärvelle ja sen jälkeen vain luen ja lipitän olutta.

     Alku meni suunnitelmien mukaan. Join nopesti olutta ja silmittelin lehteä. Parikymmenminuuttisessa pistelin kaksi olutta. Sen perään vaihdoin jalkaani kumikengät, otin rahkasankon ja poimurin ja työnnyin männylle kylvetylle aukon  laidalle sihtailemaan punaisia marjoja. Olin katsellut Siljan kovin hitaan oloista poimimista, se oli luopunut poimuristaan ja keräsi marjoja paljain käsin. Silja pysytteli aivan tuon Metsähallituksen metsäautotien lähettyvillä. Etäisyys tuolta paikalta Mujejärven rantaan oli mitattavissa sadoissa metreissä.

     Nousin joskus äestetyn  alueen laitaa ylemmäksi samalla noukkien poimurillani häävimpiä paikkoja. Mäkikankaan päällä oli paras marikko. Melko nopeasti rahkasankko oli puolukoita täynnä, kuten poimurikin. Laskeuduin tien varteen, jossa näin Siljan saman kokoisen sankon vajaana.

     Söin jokusen piirakan ja leipäpalan, joidenka päällä oli leikkeleitä. Hörppäsin mukillisen termospullosta kaatamastani kahvista. Luin lehteä. Lopulta Siljakin täysine sankkoineen tuli autolle. Se myönsi hölmöyttään jääneensä vähiä marjoja hamuamaan tien varteen.

     Siljan palasteltua läksimme taimistoalueelle toiseen reissuun. Minä menin kangaskukkulan päälle, Silja nousi ylemmäs, mutta pääkkönä ihmisenä ei suostunut mukaani. Marjoja oli mukavasti. Jälleen autolle palatessani Siljalla oli vielä vähän vajaa astia. Se häkästi minua passarikseen, kantamaan marjansa autoon ja tuomaan lisää astioita. Kaikki astiat olivat käytössä ja Siljakin joutui palaamaan autolle. Mutta sen piti saada imettää viimeiseen asti; se lähti kahden poimurin kera taimistoon. Oleskelin huurtumaan pyrkivässä autossa Siljan viimeisen rynnistyksen ajan. Hämärissä toimeuduimme paluumatkalle, Silja ratissa. Oli jo pimeää, kun olimme tulleet puolensataa kilometriä K-rannalle.

     Siljan kanssa marjastamista varjostaa tympeys. Poimittujen marjojen  määränpäästä ei ole varmuutta. Esimerkiksi viime joulun alla Silja siirsi pakastimesta puolukoita varastoon saaviin joululeivonnaisten tieltä. Ne olivat saavissa kesään ja kaikessa hiljaisuudessa Silja kyyssyytti pilaantuneet marjat louhikkoon. Näin on tapahtunut muutamia kertoja. Vaikuttaa kuin Siljalle olisi tärkeää vain tehdä marjojen keräämisen ja siivoamisen työ, se ei ole niin nuukaa, tulevatko marjat koskaan syödyiksi.

 

K-rannalla lotkottaessani tunsin itseni tarpeettomaksi. Joutilaisuus kiusasi minua. Sen vähän mitä tein, tein vain Siljan komennosta. Tuli mieleeni kirjoitukseni olevan topissa ja minä vain kulutin aikaa. En voinut olla itseeni tyytyväinen, vaikka koskapa olisin.

     Eilenkin katsoin Katin huoneessa kuvajaistani ikkunasta telkkarin katselun välillä. Olen köyry tyhjäntoimittaja, jonka naama on turpeessa.

 

Minä: Ihmisen kuori.

 

Näen ihmisen. Hänen nahkansa. Tai  peräti vain vaatteensa.