Veka neuvoi myös akkulaturin käytön käytännössä. Se tolkkusi säätöjen oikeinkytkentää. Ensin se rakensi kahdesta 12 voltin akusta rinnankytkennän, sääti laturin 12 voltille ja väänsi virran kymmenesosaan molempien akkujen yhteenlasketuista ampeerimääristä eli 20 ampeeriin. Seuraavaksi Veka kehitteli sarjaankytkennän, se yhdisti laturin plus-kaapelin oikean akun plusnapaan, liitti välikaapelilla oikean akun miinuksen vasemman akun plussaan ja lopulta laturin miinuksen vasemman akun miinukseen. Se sääti laturin 24:lle voltille ja kysäisi meiltä ampeerien määrää. Teukka oitis henkäisi että 20:lle. Porukasta alkoi kuulua mutinaa, kun sanoin perään että 10:lle. Veka vielä varmisti minulta mitä olin sanonut, toistin että tarjoaisin kymmenelle. Se hyväksyi vastaukseni ja selitti joukollemme kuinka ladattaessa rinnankytkennässä volttimäärä on pienempi ja ampeerimäärä suurempi, kun taas sarjaankytkennässä on päinvastoin. Työnsin laturin töpselin seinään, eikä kytkennän tuloksena tapahtunut mitään ihmellistä kun Veka sääti ampeerit 10:lle. Lataussysteemi riisuttiin ja akut kärrättiin takaisin koneelle kiinnitettäviksi. Putsasimme ensin napa- ja kaapelikenkäharjalla paikat, kiinnitimme kaapelit ja voitelimme vaseliinilla kengän ja navan seutuvat, minä voitelin ne toisesta akusta. Vielä oli akkukotelon ja ritilän kiinnitykset, ne teki Väätti - nuori punaposkinen reservin aliupseeri, jolle käytännön hommat näyttävät olevan luontevia, tuo vaaleatukkainen mies lienee saanut vastaavia oppeja jossain maatalousoppilaitoksessa, kuormaaminenkin näyttää sujuvan sujakasti. Odottelimme että Teukka ja "ihan mieltä lämmittää"-mies saivat vastaavat temput talkoiltua toisella puolella konetta, jolloin vapauduimme ruokailuun.

Aloitin iltapäivän silmätikkukoneella - se oli harjoituspaikka neljällä, lähimpänä kirjaamiskoppia - jokakertaisilla nesteiden  täyttömäärien tarkistuksilla. Sitten pöräytin 909 turbon käyntiin ja aloin haroa kapuloita kyytiin. Piakkoin Pate nousi koneeseen ja opasti lukitsemaan kuormausjarrun, jolloin koneen peräpuoleen tuli tanakkuutta. Harjoittelin kolmos- ja nelostemppua, tajuntaan tunkeutui lievänä tieto tuijottajista, juuri tuon koneen näki selvästi halleilta ja vaikka mistä. Välillä Pate kehoitti olemaan kourimatta maata syvältä, sanoi metsässä tarttuvan kaikkinaista roinaa mukaan, käski pitämään kouran supummassa laskuvaiheessa, siten että siitä mahtuu yksittäinen pölli sisään.

Minulla olivat pöllit juuri somimoillaan nelostempun mukaisesti levällään, toisella puolen pitkittäin ja toisella poikittain, Paten tullessa sekuntikello kädessään kysymään haluaisinko suorittaa kymmenen pöllin testin. Sanoin tekeväni sen saman tien. Pate, jämäkkä miehentappi keltainen kypärä päässään, näytti kädellään korostetusti kellon painalluksen ja lähti toiselle koneelle päin. Aloin nopeus mielessäni touhuta. Kun kymmenes pölli oli kyydissäni, katsahdin oikealle Pateen, se ei katsonut koneeseeni, vilkautin kädelläni, jolloin se hoksasi painaa kellonsa nappia. Pate nousta könysi koneen ovelle, sanoi taivastelleensa, kelloon oli tullut ajaksi 9.15, mutta se vähensi arvioimansa joutoajan ja kirjoitti korttiini ensimmäiseksi testiajaksi 9.05. Jatkoin harjoittelua.