Martti olin melkoisesti syypää siihen, että me neljä pomoa kävellä teppailimme talviautotiellä. Olin kolmen eri puhelun yhteydessä maininnut Paulille tämän polannetien perustamisen mynkäänmenosta. Martti olin hökäissyt näin: - Ei siitä mitään tule... - Ei näy valmistuvan... - Ei onnistu.

Pauli olin Vesan kanssa haastellessamme joskus kierrättänyt puheemme tuon Alakankaan talvitien valmistumiseen. Vesa olin vakuuttanut Paulille: - Valmistuu ajoissa. Hyvä tulee, kunhan tekkeytyy.

Mutta viimeisen "ei onnistu"-puhelun jälkeen Pauli olin ottanut härkää sarvista ja sopinut pomojen kanssa päivän, jolloin pidettäisiin Alakankaan talvitiellä "katselmus".

Me neljä metsäpomoa olimme maastossa.

Pauli olin piirin hankintaesimies. Olin hyvä "purjehtija". Pidin huolen ettei tehtäväkseni kertynyt aivan tolkuttomasti työtä. Vastuuta kannoin vain juuri sen verran kuin piirin kakkoshenkilölle kuuluikin. Joskus ajauduin pelastamaan hukkumassa olevia piirini toimihenkilöitä. Olin eräänlainen valtakuntani sovittelija. Saatoin joskus heittää pienen pirunkin amerikanhymyn kera. Jaksoin kuunnella ja perustella näkökantojani. Olin työstäni innostunut "psykologi". Metsäteknikkouden olin hankkinut firman omassa koulussa.

Toimenkuvani vuoksi Pauli minulle oli langennut eräänä piirini tietotoimistona oleminen. Esimerkiksi aluekonttorista Joensuusta saatettiin esittää minulle yllättäen puhelimitse jokin kaikkien kolmen kunnan alueella roilottavien savotoiden osaa koskeva kysymys. Voidakseni vastata tuollaiseen kysymykseen, minun täytyi omata ajantasainen kokonaiskuva kentän jatkuvasti elävien työmaiden massoista. Vaikka tiesinkin paljon, niin sentraalisantran vikaa minussa ei ollut.

Martti olin aikaansaava pitkänlinjan metsätyönjohtaja. Vastasin Valtimolla firmani ostoista ja autokuljetuksista. Tyyliini kuului salama-ajatus - salamateko. Minun huikeimmat kotipuhelimeni laskut olivat samaa luokkaa kuin piirikonttorin vaihteessa olevien kuuden puhelimen lasku. Jos jonkun kanssa puhelimen vieressä keskustellessani puhuin asiani kohtaan, "...minun pitää ilmoittaa sille...", tartuin heti luuriin, jos mielestäni oli vähäinenkin mahdollisuus tavoittaa kyseinen henkilö sillä hetkellä. Muistin melkoiset joukot puunmyyjienkin numeroita ulkoa. Puheeni ryöppysi nopeahkolla tempolla. Martti vatsaani olivat syöpyneet hötkyilyn jäljet. Kestin päivittäin vain muutaman kupillisen kahvia.

Muuan kertojan muistuma tähän väliin: Kerran Kuopiossa tapasin puunostokoneen, joka kertoi kuumimman ostohumakan aikana laskeneensa yhtenä päivänä juomansa kahvikupilliset. Puunostokoneelle niitä oli kertynyt 28. Tosin kahvinjuonnin paljouteen oli syytä itsessäänkin. Aikaisin aamulla hänellä oli tapana keittää täysi pannullinen kahvia, ja juoda se ennen töihin lähtöä tyhjäksi.

Mutta Martti minun vatsani ei kestänyt kahvipaljouksia. Siksi saatoin tutussa talossa vaikka metsänhakkuusopimusta kirjoitellessani ja emännän ruvetessa touhuamaan kahveja, kohteliain sanakääntein anoskella armahdusta kahvinjuontipakosta. Samalla saatoin ehdottaa, että jos talon höylit vaativat jotain tarjoamaan, niin ottaisin mielelläni lasin maitoa tai mehua.

Martti menneisyydessäni kajasti yksi työnjohtajan rehellisyyteen liittyvä musta pilvi. Se syntyi palvellessani toista yhtiötä aikana, jolloin me pomot vielä kanniskelimme isoissa lompakoissamme firmojemme rahoja.

Vesa olin "kansainvälinen" korjuutyönjohtaja. Tavoittelin oudommassa seurassa toisinaan hienoa ilmaisua. Avasin oveni tilapäistä majoitusta tarvitseville yhtiööni liittyville käypäläisille, kuten tutkijoille. Yritin johtaa järkevästi, en soutanut ja huovannut. Olin jämäkkänä työvaikeusluokituskiistoissa. Käytin ongelmissa hyväkseni piirissä ja alueessa olevaa asiantuntemusta, ja toteutin sellaisenaan isompipalkkaisten asiantuntijoiden esitykset. Autolla ajaessanikin ajattelin työmaideni kehitystä ja niillä tulevia teettämisiäni.

Työnjohtajan tulikasteeni Vesa sain jo edesmenneellä Juuan piirillä. Siellä työn tultua vaikka kuinka akuraatilleen tehtyä, olimme me pomot lausahtaneet lentävästi: - Tämä homma on piiriesimiehen vittuilua vaille valmis.

Vesa pidin erityisen tarkasti kiinni siitä, että aisaparini ja minun välillä vaihtuva tieto pysyi matkallaan eteenpäinkin muuttumattomana, olipa se sitten kirjallista tai suullista laatua. Mikäli Martti omin päin muutin suunnitelmia ja samoja kärryjä toisesta aisasta vetävä Vesa jouduin vuokseen ajolähdön eteen, Vesa karvani kohahtivat. Vesa olin kantapään kautta omaksunut tavakseni ottaa kalkkeeri- tai valokopiot kaikista Martille toimittamistani papereista.

Vesa pistin välillä huumoriksi. Juttuarkkuni sisälsi runsaasti niin rasvaisia kuin rasvattomiakin tarinoita. Valitsin niistä esitettäväkseni aina kulloisellekin kuulijakunnalle soveliaita.

Joukossamme olin myös Juha. Vesa perehdytin vastottain taloon tullutta Juhaa tehtäviinsä ja muutenkin työnantajan tavoille.

Juha näytin varmaan ajoittain ahdistuneelta ja epävarmalta. Halusin ottaa mahdollisimman vitkaisasti vastaan täyden vastuun minulle siirtymässä olevista korjuutyömaista. En tuntenut olevani oikealla alalla. Jo pikkupomoksi kouluttautuessani alkanut tunne oli viidettä vuoden työnjohtamisen aikana vain vahvistunut.

Juha minua ärsytti demokraattinen johtamistapa perseennuolemisineen. Olisin halunnut olla hermoenergiani syömäreistä vapaa, oikeudesta ja kohtuudesta yksinään päättävä diktaattori kaikilla työmaillani. Monesti ajattelin, että olisinpa saattunut elämään aikaisemmin, silloin pulaisena aikana, kun savotan pomoakin sanottiin Ukkoherraksi.

Muun muassa Martin ja Vesan keskinäisestä hankauksestamme johtuen, me isot herrat olimme päättäneet järjestellä asioita. Me isot herrat olimme purkamassa meidän Martin ja Vesan aisaparin. Puutavarayhtiön erään yhden kunnan kokoisen varastovastuualueen korjuutoimi siirtyisi Vesalta Juhan vastuulle. Vesa minua odottaisivat pääasiassa korjuun suunnitteluun- ja pystymittausten johtoon liittyvät tehtävät kahdessa kunnassa.

Me neljä pomoa olimme kävelleet talvitien perille asti. Olimme nähneet kääntöpaikan riittävän suureksi. Palailimme tien suussa olevia autojamme kohti. Kenkiemme anturat tsippailivat ja narskuivat polanteella toistakymmenen asteen pakkasessa. Olimme harvakseltaan huplattaneet työasioista. Vesa ja Pauli olimme kumpikin katkaisseet tieltä törröttämästä pienet pihlajansäipät ja nakanneet ne syrjään. Tie oli kunnossa, jossa koko katselmuksen olisi voinut suorittaa autolla ajaen. Ja piti sen ollakin. Jo ensi viikolla Vesa ja Juha toisimme mäntyvaltaista kangasta silittämään ensimmäiset metsurit. Tulisi Väinöä, Yrjöä, Kaukoa, Penttiä, Markusta... Ehkä seuraavalla viikolla tulisi metsätraktori Jarmo puikoissaan. Ja siitä parin viikon päästä tulisin Terho rekkoineni ja sytkytteleisin puut muun muassa Kuokkaselle jäävarastoon. Sitten talvitien voisi unohtaa. Keväällä se alkaisi sulaa.

Meidän neljän pomon kävellessä yhtäkkiä Martti sain päähäni tokaista:

     - Mutta tästähän tuli hyvä talvitie.

Vesa en voinut jättää näin herkullista tilannetta käyttämättä, vaan oitis suuntasin sanani Martille:

     - Sanovat, että herroille ja huimille ei pitäisi näyttää puolivalmista työtä. Kumpanako sinä oikein itseäs pitänet?

Pauli puhaltamani parin sekunnin vihellys sai jatkeekseen kieleni napsautuksen kitalaesta erilleen. Juha vatsalihakseni nytkähtivät, mutta pidätin kuin poika. Ei auttanut höröttää, sillä Juha saattaisin tulla olemaan Martin aisaparina vielä pitkään.

Martti muotoni varmaan musteni tuumatessani synkästi Vesalle:

     - En tiedä. Sano sinä. Sinähän sitä kaikki tiedät.

Vesa sanoin: - Kyllä tämä asia pitää sinun itsesi tietää.

Meidän neljän pomon sanat loppuivat. Kävellä tepotimme autoillemme, joilla riensimme uusiin kohteisiin.

 

Miete: Keisarin uusista vaatteista jäi kangasta tähteeksi. Siitä on ommeltu monet verhot.