Riennä ruiskaisemaan reisille.

Kolmen ärrän rullarukki kehrää. / Kenellä kehrää.

Olen, jo, heikosti, läsnä.

Jotain eläimellistä oli siinä, kuinka suhtauduin joihinkin asioihin.

Postuumi. Kuin, sanoin kuoltuani.

Otettaisiinko sanajärjestykseni vakavammin kuoltuani?

- Ihmisyys kuolee. / - Kuinka? / - Se unohtaa sanansa.

Missä olisi sanoilleni pakastin?

En ole ollut sen elävämpi vuonna 1900 kuin vuonna 2100.

Et suinkaan pelkää kuolemaa? Se näet on parasta sekä ennen elämää että elämän jälkeen.

Kuolema on onnellinen loppu.

Kun ihmisten sadut eivät ole yhteneväisiä, alkaa vänkääminen. Monesti sotiminenkin.

Tein asian kymmenentuhatta vuotta väärin, mutta se oli tullut niin tavaksi, että jatkoin entiseen malliin.

Ne voimat, jotka pitävät yllä yhteiskuntia, taistelevat tietysti luonnonehtoisuutta vastaan.

Toiminnan vapaudessa, sanalla sanoen rikollisuudessa, on häivähdys luonnonehtoisuudesta. Mitä muuta ihminen keksisi rangaistukseksi "liian" vapaalle kuin kuoleman, vankilan tai sairaalan.

Jotkut meistä ovat luonnonehtoisempia kuin toiset. Siksi käydään loputonta taistelua "liian" vapaita vastaan.

Ihmisen hauras keho yrittää elää hauraan elämänsä hauraiden aivojensa avulla. Suojanaan seitinohuet sanat.

Aivojen alulle panema liike on vähäinen hahtuva. Se häviää helposti näkymättömiin.

Ihmisyyden toukka. Sanojen silkkilankakudos ympärillään.

Pakkaa itsesi ihmisyyteen.

Koko elämäni ostin.

Elämä kauppatavarana.